EnergizerMWC 2019Yleinen

Energizer julkaisee 26 puhelinta MWC-messuilla helmikuussa – Luvassa muun muassa taipuisa puhelin sekä 18000 mAh akun puhelin

Energizer on ilmoittanut kunnianhimoisesta tavoitteestaan julkaista jopa 26 täysin uutta puhelinta MWC-messuilla helmikuun lopulla. Energizerin puhelimet on tunnettu pääasiassa suurista akuistaan ja myöskin tulevissa puhelimissa tullaan näkemään valtavia akkuja, jollaisia ei monista puhelimista ole aikaisemmin löytynyt.

Yksi mielenkiintoisista tulevista älypuhelimista on varusteltu massiivisella 18 000 milliampeeritunnin akulla. Yleisesti älypuhelimissa on nähty 4000 milliampeeritunnin akkuja, joten 18 000 milliampeerituntia kuulostaa jopa uskomattomalta. Energizer on myös vahvistanut, että yhtiö aikoo julkaista kuusi premium-luokkaan asettuvaa älypuhelinta ja yksi niistä tulee olemaan taipuisa älypuhelin. Lisäksi luvassa on muun muassa nousevalla kameralla oleva älypuhelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uusien älypuhelimien kolme pääpilaria ovat suorituskyky, innovaatio sekä elegantti design. Premium-puhelimien lisäksi luvassa on muun muassa peruspuhelimia sekä kestäviä älypuhelimia. Toistaiseksi ei ole kovin tarkkaa tietoa kaikista 26 tulevasta puhelimesta, mutta niiden julkaisu pitäisi tapahtua MWC 2019 -messuilla 25.-28. helmikuuta.


Lähde: GSMArena.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Energizer