XiaomiYleinen

Ensimmäinen Snapdragon 898 -puhelin saatetaan julkaista jo tänä vuonna – Xiaomi 12 -puhelimen tuotanto alkamassa pian

Xiaomi Mi 11

Qualcomm julkaisee vuosittain yhden uuden lippulaivaluokan järjestelmäpiirin, joka oli viime vuonna Snapdragon 888. Tämän vuoden joulukuussa Qualcommilta odotetaan Snapdragon 898 -järjestelmäpiiriä, johon ensi vuoden huippuluokan Android-puhelimet tulevat perustumaan. Ensimmäinen puhelin saatetaan kuitenkin nähdä vielä tämän vuoden puolella.

Kiinasta kantautuvien tietojen mukaan Xiaomi 12 -sarjan perusversion massatuotanto käynnistyy marraskuun aikana, mutta malliston kärkimallit tulevat tarjolle vasta myöhemmin. Myös tuoreimpien Xiaomi Mi 11 -sarjan puhelimien kanssa Xiaomilta nähtiin vastaava strategia, sillä perusversio julkaistiin Kiinassa joulukuun lopulla ja vasta keväällä julkaistiin Mi 11 Pro- ja Mi 11 Ultra -puhelimet. Vastaavaa lähestymistapaa voidaan odottaa myös Xiaomi 12 -sarjan kanssa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Snapdragon 898 -järjestelmäpiirin Qualcomm julkaisee todennäköisesti tuttuun tapaan joulukuun alussa ja se tullaan näkemään ensi vuoden aikana useissa eri huippupuhelimissa. Huhuissa Snapdragon 898 -piirin tehokkaimman ytimen kerrotaan toimivan jopa 3,09 GHz kellotaajuudella käyttäen ARM Cortex-X2-ydintä. Kyseessä on huomattava lisäys Snapdragon 888 Plus -piirissä nähtyyn 3 GHz:n pääytimeen sekä alkuperäisen Snapdragon 888 -version 2,84 GHz:n tehokkaimpaan ytimeen.

Snapdragon 898 -järjestelmäpiirin on huhuttu perustuvan Armv9-arkkitehtuuriin, jonka avulla suorituskykyä voidaan parantaa jopa 16 prosentilla verrattuna aikaisempaan. Qualcommin odotetaan siirtyvän uutuuspiirissä lisäksi 4 nanometrin valmistusprosessiin, kun vielä Snapdragon 888 -sarjan piirit valmistettiin 5 nanometrin prosessilla. Joidenkin raporttien mukaan uuden huippupiirin grafiikkaprosessorina toimisi Adreno 730, jonka nimi eroaa huomattavasti nykyisestä Adreno 660 -versiosta.

Xiaomi 12 -puhelimesta on kuultu joitakin huhuja viimeisien kuukausien aikana. Xiaomin odotetaan panostavan näyttöön, mutta myös muotoiluun. Lisäksi huhuissa on puhuttu jopa 200 megapikselin kameroista, mutta toistaiseksi kovin kattavaa kuvaa ei puhelimesta ole olemassa. Xiaomi 12 -puhelinta odotetaan julkaistavaksi joulukuun aikana, joten todennäköisesti myös vuotoja tullaan näkemään lähempänä.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi