AndroidGoogleYleinen

Google julkisti Android 15 -käyttöjärjestelmän toisen kehittäjäversion – Lisää tuen satelliittiyhteyksille

Android 15 logo

Google julkisti jo helmikuussa ensimmäisen Android 15 -käyttöjärjestelmän kehittäjäversion (Developer Preview), ja nyt on julkaistu järjestyksessään toinen versio. Kyseessä on odotettavasti viimeinen kehittäjäversio ennen julkisen beetatestauksen alkamista huhtikuun aikana.

Kehittäjäversiota ei suositella asennettavaksi kaikille, vaan se pitää sisällään suuren määrän virheitä ja varmasti myös ongelmia. Kehittäjäversion tarkoituksena on antaa kehittäjille mahdollisuus varmistaa sovelluksiensa toimivuus myös seuraavan sukupolven Android-version kanssa heti julkaisun aikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Android 15 PD2 tuo mukanaan ainakin yhden merkittävän uudistuksen, joka on käyttöjärjestelmätason tuki satelliittiyhteyksille. Google on kertonut Android 15:n tuovan mukanaan käyttöliittymäelementtejä, jotka ovat suunniteltu varmistamaan yhdenmukainen käyttökokemus satelliittiyhteyksissä.

Esimerkiksi jatkossa sovellukset voivat havaita, kun laite on yhteydessä satelliittiin, ja sen myötä tiedostaa, miksi verkkopalvelut eivät ehkä ole käytettävissä. Mukana on myös valmiiksi tuki SMS/MMS-sovelluksille sekä esiladatuille RCS-sovelluksille, jotka käyttävät satelliittiyhteyttä viestien lähettämiseen ja vastaanottamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google on tehnyt myös parannuksia PDF-tiedostojen tarkasteluun. Uudistus mahdollistaa kehittäjille kyvyn toteuttaa salasanalla suojattuja PDF-tiedostoja sekä mahdollistaa hakemisen, muokkaamisen ja asioiden valitsemisen PDF-tiedostoissa. Paikallinen PDF-tiedostojen tarkastelu on myös jatkossa nopeamaa ja vie vähemmän resursseja.

Android 15 tekee NFC:n käytöstä maksutilanteissa Googlen mukaan sujuvampaa ja luotettavaa, jonka lisäksi Google on parantanut automaattista kielen vaihtamista äänentunnistuksessa. Android 15 tuo mukanaan myös toiminnon, jonka avulla kehittäjät voivat tuoda sovelluksena taitettavien flip-mallisten puhelimien pieneen kansinäyttöön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Google koittaa parantaa myös turvallisuutta, sillä jatkossa sovellukset tunnistavat, kun niitä tallennetaan esimerkiksi ottamalla videota näytöstä. Android 15 tukee myös äänenvoimakkuuden standardia, joka auttaa välttämään äänenvoimakkuuden epäjohdonmukaisuuksia siirryttäessä eri äänisisältöjen välillä.

Do Not Disturb -tilasta on tehty myös entistä paremmin muokattava, tarjoten mahdollisuuden antaa erityiskohtelua tietyille säännöille muiden yli ja mahdollistaen sääntöjen ottamisen käyttöön toimintoihin kuten näytön muuttamisen mustavalkoiseksi, yötilan käynnistämisen ja taustakuvan himmentämisen.

Mukana on myös muita pienempiä kehittäjille suunnattuja uudistuksia, joihin voi käydä tutustumassa Googlen blogipostauksesta tämän linkin takaa.

Lähde: Google

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android