HonorYleinen

Honor julkistaa MagicOS 7.0 -käyttöjärjestelmän 22.–23. marraskuuta – luvassa myös uusi lippulaivatuote

Honor vihjasi uudesta MagicOS 7.0 -käyttöjärjestelmästä jo aikaisemmin.

Honor viettää toista vuosipäiväänsä itsenäisenä yrityksenä kotimarkkinoillaan Kiinassa marraskuun lopulla, jolloin nähdään myös yhtiön uusia tuotteita. Honor on vahvistanut nyt tarkat päivämäärät, sillä 22.-23. marraskuuta järjestetään uuden käyttöjärjestelmäversion sekä uuden lippulaivatuotteen julkaisu.

Tilaisuuden aikana on vahvistettu nähtävän MagicOS 7.0, josta yhtiö vihjasi jo syyskuun alussa. MagicOS 7.0:n tavoitteena on yhdistää eri alustat ja laitteet saumattomaksi kokonaisuudeksi. MagicOS 7.0 perustuu Androidiin sekä PC- ja IoT-käyttöjärjestelmiin, joten eri käyttöjärjestelmiä käyttävät laitteet voivat muodostaa yhteyden MagicOS-laitteisiin järjestelmätasolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor on kertonut, että uusien käyttöliittymämuutosten lisäksi MagicOS 7.0 antaa käyttäjille mahdollisuuden hallita kannettavaa Honor-tietokonetta, älypuhelinta ja tablettia yhdellä näppäimistöllä ja hiirellä. Ominaisuuden avulla käyttäjät voivat siirtää tiedostoja saumattomasti laitteiden välillä sekä kirjoittaa tekstiä älypuhelimeen tai tablettiin kannettavan tietokoneen näppäimistöllä.

MagicOS 7.0 -käyttöliittymän rinnalla odotetaan nähtävän myös Honorin uusin taittuvanäyttöinen älypuhelin. Kyseessä olisi seuraaja alkuvuodesta julkaistulle Magic V -puhelimelle, joka voisi tällä kertaa kantaa nimeä Magic V2. Puhelimeen on huhuttu Snapdragon 8 Gen 2 -järjestelmäpiiriä sekä muita huippuluokan ominaisuuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi Honor ei ole paljastanut julkaisutilaisuuden antimista juurikaan muuta. Kyseessä on Kiinan markkinoille suunnattu julkaisu, joten globaalisti uutuuksia voitaneen odottaa julkaistavaksi myöhemmin. Honor on kuitenkin jo vahvistanut tuovansa ensi vuoden alussa myyntiin myös Euroopassa taittuvanäyttöisen älypuhelimen.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor