HonorYleinen

Honor-pomo vahvisti: Uusia tuotteita tulossa keväällä 2021

Toistaiseksi vielä Huawein tytärbrändinä tunnettu Honor on täyttänyt tänään seitsemän vuotta, jonka innoittamana brändin johtaja George Zhao on lähettänyt kirjeen Honorin käyttäjille sekä faneille. Avoimessa kirjeessä Zhao kiittää käyttäjiä ja kumppaneita jatkuvasta tuesta. Marraskuussa Huawei kertoi myyneensä Honorin, jotta brändillä olisi mahdollisuuksia selvitä Yhdysvaltojen asettamista rajoituksista Huaweita kohtaan.

George Zhao vakuuttaa kirjeessään, että Honor tulee jatkamaan tulevaisuudessakin laitteiden kehittämistä, joissa on upea muotoilu, erinomainen suorituskyky sekä tavallisesta poikkeavia kokemuksia kaikille kuluttajille ympäri maailmaa. Zhao lisäksi kertoo suoraan, että uusia Honor-tuotteita tullaan näkemään keväällä 2021.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jo aikaisemmin Honorilla on kerrottu olevan kunnianhimoinen tavoite päästä Kiinan markkinoiden suurimmaksi valmistajaksi, vaikka Honor ei ole riippuvainen Huaweista. Lisäksi Honor on vahvistanut aikaisemmin valmistavansa tulevaisuudessa älypuhelimien rinnalla myös monia muita tuotteita. Honorin on odotettu aloittavan yhteistyön muun muassa Qualcommin kanssa, jonka lisäksi Honorin tulevissa puhelimissa saatetaan nähdä MediaTekin 5G-järjestelmäpiirejä.

Honorin johtajan George Zhaon kirje on luettavissa kokonaisuudessaan alapuolelta.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor