HonorYleinen

Honor vahvisti: Yhteistyötä jatkettu tärkeimpien kumppaneiden kanssa Huaweista irtautumisen jälkeen

Kiinalainen älypuhelinvalmistaja Honor on tänään vahvistanut uuden Honor V40 -älypuhelimen julkaisun yhteydessä saaneensa takaisin tärkeimmät kumppanit, joiden kanssa ei voitu Huawein aikana tehdä yhteistyötä Yhdysvaltojen asettamien rajoituksien takia. Honor irtautui Huaweista vuoden 2020 lopulla, ja nyt yhtiön tavoitteena on päästä jälleen käsiksi globaaleihin markkinoihin. Honor on myös esitellyt julkisesti uuden brändistrategiansa.

Honorin toimitusjohtaja George Zhao kertoi yhtiön uuden iskulauseen olevan ”Go Beyond”, joka kuvaa yrityksen tavoitteita tulla globaaliksi ikoniseksi teknologiabrändiksi tarjoamalla innovatiivisia ja korkealaatuisia tuotteita.

”Olemme erittäin kiitollisia uskollisille kuluttajillemme ja kumppaneillemme pitkäaikaisesta tuesta viimeisen seitsemän vuoden aikana. Asiakkaamme ovat tärkein prioriteettimme, ja kun aloitamme tämän jännittävän uuden luvun, olemme sitoutuneet luomaan uuden älykkään maailman kaikille ympäri maailmaa”, kertoi Honorin toimitusjohtaja George Zhao.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor tulee tavoittelemaan uutta tuotemerkkistrategiaansa kolmella avainpilarilla, jotka ovat kaikki skenaariot (All Scenarios), kaikki kanavat (All Channels) sekä kaikki ihmiset (All People). Lisäksi Honor tulee luottamaan Huaweiltakin tuttuun ”1+8+N”-strategiaan, jonka avulla pyritään luomaan uusi älykäs maailma kaikille.

Honor kertoo olevansa sitoutunut innovaatioihin, ja yhtiön tutkimus- ja tuotekehitys on kattava. Uuden Honorin työvoima on lähes 8000 työntekijää, joista yli 50 prosenttia toimii tutkimus- ja tuotekehitystyössä. Yhtiöllä kerrotaan olevan viisi tutkimus- ja tuotekehitysyksikköä ja yli 100 innovaatiolaboratoriota ympäri maailmaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tänään Honor on myös vahvistanut virallisesti jatkaneensa yhteistyötä tärkeimpien komponenttitoimittajien kanssa, joita ovat ainakin AMD, Intel, MediaTek, Micron Technology, Microsoft, Qualcomm, Samsung, SK hynix sekä Sony.

Honorin mukaan kaikki kehitetyt tuotteet käyvät läpi tiukan laadunvalvontaprosessin, luotettavuuden ja turvallisuuden takaamiseksi. Kaikki tuotteet läpäisee yli 400 erilaista tutkimusta ja saa 20 maailmanlaajuista sertifikaattia ennen myyntiin tuloa. Globaalisti Honorilla on myös yli 3000 palvelukeskusta sekä 43 puhelinkeskusta 82 maassa ja alueella. Honor kertoo jatkavansa myös tiivistä yhteistyötä johtavien huoltopalveluiden tarjoajien kanssa kaikkialla maailmassa.

Lähde: Honorin tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor