HuaweiYleinen

Huawei julkaisee alle 150 euron 5G-puhelimen mahdollisesti jo tänä vuonna

Suomessa Huawei Mate 20 X 5G maksaa 1000 euroa.

Huawein 5G-tuotejohtaja Yang Chaobin on avannut hieman yhtiön 5G-suunnitelmia, ja samalla vahvistanut Huawein julkaisevan vuoden loppuun mennessä erittäin edullisen 5G-puhelimen. Vuoden 2019 aikana markkinoilla nähtiin ensimmäiset kaupalliset 5G-älypuhelimet ja kuluvan vuoden aikana 5G-puhelimille odotetaan vahvaa kasvua.

Tällä hetkellä 5G-puhelimet ovat vielä varsin kalliita parhaimmillaan yli 1000 euron arvoisia, mutta Kiinassa on jo julkaistu ensimmäisiä keskihintaisia 5G-puhelimia, joita odotetaan Euroopassa myyntiin kevään aikana. Huawein pyrkimyksenä on kuitenkin tuoda markkinoille vuoden loppuun mennessä tai vuoden 2021 alussa 5G-älypuhelin, joka maksaa vain 150 dollaria, eli noin 135 euroa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka Huawei tulisi julkaisemaan 150 dollarin 5G-puhelimen kuluvan vuoden lopulla, niin laitetta joudutaan Euroopassa odottamaan varmasti vuoden 2021 puolelle. Lisäksi Huawei-johtaja on puhunut edullisista 5G-puhelimista Kiinassa, joten 150 dollarin hintapisteeseen tuskin tullaan globaaleilla markkinoilla pääsemään vielä ainakaan vuoteen.

Viime vuoden aikana Huawei myi yhteensä 6,9 miljoonaa 5G-puhelinta, kun taasen Samsung myi noin 6,7 miljoonaa 5G-puhelinta. Huaweilla on tällä hetkellä erityisesti Kiinassa varsin kattava 5G-puhelinvalikoima, mutta sen odotetaan laajentuvan jo alkuvuoden aikana usealla uudella huippuluokan älypuhelimella.

Lähde: CNMO.com (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei