HuaweiYleinen

Huawei P40 Pro esillä tarkassa vuotokuvassa – tämä kaikki Huawein tulevista huippupuhelimista tiedetään

Uusi vuotokuva Huawei P40 Prosta.

Vaikka Huawei P40 -malliston julkaisuun on vielä ainakin kaksi kuukautta aikaa, niin ensimmäiset yksityiskohtaiset vuotokuvat laitteista on jo nähty. Aikaisemmin tällä viikolla 91Mobiles-sivusto julkaisi tarkan kuvan Huawei P40 -perusmallista sekä heikkolaatuisemman kuvan Huawei P40 Pro -puhelimesta useissa eri väreissä. Tällä kertaa AndroidHeadlines-sivusto on saanut käsiinsä yksityiskohtaisen kuvan Huawei P40 Prosta.

Uusi vuotokuva ei enää pääse suuremmin paljastamaan puhelimesta mitään uutta, vaan se vahvistaa jo vuotaneita tietoja. Takaosassa on laatikkomainen kamera-alue, jossa on neljä kamerasensoria, joista yksi on periskooppikamera. Lisäksi kameroiden rinnalla on kaksois-LED-salama ja yksi mikrofoni, mutta todennäköisesti mukana on myös laserautomaattitarkennus. Puhelimen etuosassa on esillä mielenkiintoinen muotoiluratkaisu, sillä Huawei P40 Pron näyttö kaartuu molemmilta reunoilta hieman, mutta lasi kaartuu selvästi myös puhelimen ylä- ja alapäädyistä. Näytössä on myöskin minimoidut kehykset ja reikä kahta etukameraa varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawei P40 Pro

Toistaiseksi Huawei P40- tai Huawei P40 Pro -puhelimien tarkoista teknisistä tiedoista ei ole vahvistusta, mutta erinäisten huhujen mukaan joitakin yksityiskohtia voidaan päätellä. Molempien puhelimien tehoista odotetaan vastaavan Kirin 990- tai Kirin 990 5G -järjestelmäpiirien ja RAM-muistia löytyy korkeintaan 12 gigatavua. Huawei P40 Prohon huhutaan suurta 4500 milliampeeritunnin akkua, jota voidaan ladata jopa 50 watin pikalatauksella. Huawei P40 -perusversiossa odotetaan olevan hieman pienempi 4200 milliampeeritunnin akku.

Suurimmat eroavaisuudet puhelimien välillä löytyy näytöstä ja kamerasta. Huawei P40 Prossa tullaan näkemään kaartuva näyttö, kun Huawei P40 saa vain tasaisen näyttöpaneelin. Pro-versioon odotetaan myös neloiskameraa, kun taasen perusversiossa joudutaan tyytymään kolmoiskameraan. Huawein odotetaan myös tuovan P40 Pro -malliin uuden 10x optiseen zoomaukseen kykenevän periskooppikameran.

Huawei P40 -perusversio

Huawein kuluttajaliiketoiminnan johtaja Richard Yu on jo aikaisemmin vahvistanut, että Huawei P40 -malliston puhelimet tullaan julkaisemaan maaliskuun lopulla Pariisissa. Puhelimien odotetaan tulevan myöskin laajamittaisesti myyntiin ympäri Eurooppaa. Alapuolella on vielä puhelimien huhuttuja teknisiä tietoja.

Huawei P40 -malliston huhutut tiedot:

  • Näyttö
    • Huawei P40 Pro: 6,5-6,7 tuumaa, reunoilta kaartuva, reikä etukameroille
    • Huawei P40: tasainen näyttö, reikä etukameroille
  • Kamerat
    • Huawei P40 Pro: neloiskamera – pääkamera, ultralaajakulmakamera, telekamera (10x optinen zoom), ToF-kamera. Kaksoisetukamera – pääkamera ja ultralaajakulma
    • Huawei P40: kolmoiskamera – pääkamera, ultralaajakulmakamera, telekamera (5x optinen zoom). Kaksoisetukamera – pääkamera ja ultralaajakulma
  • Järjestelmäpiiri ja RAM
    • Huawei P40 Pro: Kirin 990 tai Kirin 990 5G, 8 ja 12 Gt RAM-muistia
    • Huawei P40: Kirin 990 tai Kirin 990 5G, 6 Gt RAM-muistia
  • Tallennustila
    • Huawei P40 Pro: 128 gigatavua (UFS 3.0) – todennäköisesti myös 256 ja 512 Gt versiot
    • Huawei P40: 128 gigatavua (UFS 3.0)
  • Akku ja lataus
    • Huawei P40 Pro: 4500 mAh, 50 tai 55 watin langallinen lataus, 27 watin langaton lataus
    • Huawei P40: 4200 mAh, 50 tai 55 watin langallinen lataus, 27 watin langaton lataus
  • Muuta
    • Huawei P40/P40 Pro: Molemmissa USB-C, mutta ei kuulokeliitintä. Sormenjälkilukija näytön alapuolella
  • Käyttöjärjestelmä
    • Huawei P40/P40 Pro: Googlen tuorein Android 10 ilman GSM-palveluita. Varusteltu Huawei Mobile Services -ohjelmistoilla.

Lähde: AndroidHeadlines, HuaweiCentral

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei