HuaweiYleinen

Huawei vahvisti: Mate30-malliston huippupuhelimet julkaistaan Euroopassa 19. syyskuuta

Huawei on tänään vahvistanut sosiaalisen median kanavissaan, että yhtiön uudet Mate30-malliston älypuhelimet tullaan julkaisemaan Euroopassa syyskuun aikana. Lehdistötilaisuus järjestetään 19. syyskuuta Saksan Münchenissä.

Uusien Mate30-malliston älypuhelimien suhteen on ollut paljon kysymysmerkkejä viime kuukausien aikana, sillä Huawei on edelleen Yhdysvaltain kauppaministeriön kieltolistalla ja muun muassa Googlen edustaja kertoi tällä viikolla, ettei Mate30 -puhelimet tule saamaan Googlen sertifiointia. Tämä tarkoittaa, ettei odotetuissa Mate30- ja Mate30 Pro -puhelimissa tulla näkemään Googlen palveluita. Suurta muutosta kieltolistalla oleminen ei tee Huawein kotimarkkinoille, jossa Googlen palvelut ovat jo entuudestaan kielletty, mutta Euroopassa Android-puhelimista on tullut juurikin Googlen palveluiden takia suosittuja.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vaikka Mate30- ja Mate30 Pro tullaan julkaisemaan Euroopassa 19. syyskuuta, niin Huawei todennäköisesti pyrkii viivästyttämään myyntiin saapumista, kunnes Googlen sertifiointi voidaan saada. Toinen vaihtoehto on tuoda puhelimet myyntiin sertifioimattomalla Androidilla ja ilman Googlen palveluita. Yksi vaihtoehto on myöskin Huawein oman HarmonyOS-käyttöjärjestelmän käyttö, jonka ei kuitenkaan odoteta olevan vielä Androidin tasolla tai edes valmis käytettäväksi huippupuhelimissa.

Lähde: Huawei Mobile (Twitter)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei