HuaweiYleinen

Google vahvisti: Huawei Mate30 -puhelimet eivät saa Googlen palveluita – Julkaisua odotetaan silti 18. syyskuuta

Huawei on ollut toukokuusta lähtien Yhdysvaltojen kieltolistalla ja tämä tarkoittaa, ettei yhdysvaltalaiset yritykset voi tehdä kauppaa kiinalaisen Huawein kanssa ilman erillistä lisenssiä. Lisäksi kieltolistalla oleminen tarkoittaa, ettei Huawei pysty esimerkiksi käyttämään uusissa laitteitaan Android-käyttöjärjestelmää Googlen palveluiden kanssa.

Reuters on saanut Googlelta tiedon, että Huawei Mate30 -mallistoa ei voida myydä lisensoidulla Android-käyttöjärjestelmällä, jossa on tuki Googlen sovelluksille, koska Huawei on Yhdysvaltojen kieltolistalla. Aikaisemmin tässä kuussa Huawei sai jälleen 90 päivää armonaikaa, mutta sen aikana ei voida kuitenkaan tehdä kauppaa Huawein kanssa uusien tuotteiden suhteen, vaan lisäaika antaa mahdollisuuden tukea nykyisiä laitteita.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawein edustaja on kertonut Reutersille, että Huawei tulee julkaisemaan Mate30-malliston älypuhelimet Euroopassa suunnitellusti, mutta ilman Google Play -sovelluksia tai palveluita. Huawei Mate30 ei saanut sertifikaattia Google Play -palveluille ennen kieltolistalle joutumista.

Lähteiden mukaan Huawei tulee järjestämään Mate30- ja Mate30 Pro -puhelimien julkaisutilaisuuden 18. syyskuuta Saksan Münchenissä. Todennäköisesti puhelimet tullaan julkaisemaan, mutta Huawei tulee viivästyttämään myyntiin saapumista, kuten Honor 20 -puhelimien kanssa aikaisemmin tänä vuonna.

Tällä hetkellä Huaweita kohtaan on paljon epäselvyyksiä sekä avoimia kysymyksiä, joihin ei taida edes Huaweilla olla vastauksia. Luopuminen Googlen palveluista on suuri isku koko Huawein älypuhelinliiketoiminnalle, sillä puhelimien myynti on täysin Android-laitteiden varassa. Jos Mate30 -puhelimet tulevat myyntiin ilman Googlen palveluita, niin Euroopassa kysyntä puhelimille tuskin on odotetulla tasolla.

Huawei ei ole vielä virallisesti vahvistanut julkaisevansa Mate30 -puhelimia 18. syyskuuta, joten tilanne julkaisun suhteen saattaa vielä muuttua.

Väitetty vuotokuva Mate30 Pro -puhelimesta.

Lähde: Reuters

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei