NothingYleinen

Huhu: Nothing Phone (2a) saattaa yllättää hinnalla – näin paljon sen odotetaan maksavan

Nothing Phone (1)

Nothing Phone (2a) -puhelin tullaan julkaisemaan 5. maaliskuuta virallisesti, mutta Nothing ei ole vahvistanut itse virallisesti vielä juurikaan nimen lisäksi. Puhelimesta on kuitenkin nähty erilaisia vuotoja sekä kuultu huhuja, ja nyt tuorein huhu kertoo lisää hinnoittelusta.

Dealabs-sivuston mukaan Nothing Phone (2a) tulisi maksamaan Ranskassa yllättävän vähän. Hinnaksi kerrotaan 8 + 128 gigatavun muistiversiossa 349 euroa ja 12 + 256 gigatavun versiossa 399 euroa. Lähtöhinta olisi siis jopa 150 euroa edullisempi kuin Nothing Phone (1) -mallilla julkaisun aikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi hinta kannattaa ottaa varauksella vastaan, sillä Nothing ei ole sitä itse millään tavalla vahvistanut. Kyseessä on kuitenkin suora seuraaja Nothing Phone (1) -puhelimelle, joten hinnan voidaan odottaa asettuvan ainakin alle 500 euroon.

Aikaisempien vuotojen mukaan Nothing Phone (2a) -puhelimessa olisi OLED-näyttöpaneeli 120 hertsin virkistystaajuudella. Tehoista vastaisi MediaTekin kehittämä Dimensity 7200 -järjestelmäpiiri, jonka rinnalla olisi 8 gigatavua RAM-muistia sekä 128 gigatavua sisäistä tallennustilaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Takaosassa pitäisi olla kaksoiskamera, jotka ovat 50 megapikselin tasoisia. Käyttöjärjestelmäksi on vuodossa mainittu Android 14, jonka päällä hyrrää Nothing OS 2.5- käyttöliittymä. Nothing Phone (2a) -puhelimen pitäisi saada myös muista puhelimista tuttu Glyph-valaistus.

Lähde: Dealabs.com (ranskaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing