HonorYleinen

Itsenäinen Honor juhli vuosipäiväänsä – ensi vuonna luvassa uusia innovatiivisia tuotteita

Honor on juhlinut tänään merkkipäiväänsä, sillä yhtiö on toiminut nyt itsenäisenä yrityksenä yhden vuoden ajan. Tilaisuuden aikana Honor on tarkastellut yrityksen saavutuksia viimeisen vuoden aikana ja kiittänyt kumppaneitaan, työntekijöitään sekä moni muita tahoja jatkuvasta tuesta.

”Kumppaneidemme tuen ansiosta kuluneen vuoden aikana, HONOR on pystynyt pitämään lupauksemme auttaa kuluttajia menemään pidemmälle ja laajentamaan brändiämme tarjoamaan sekä korkealuokkaista että saavutettavaa teknologiaa laajemmalle käyttäjäjoukolle.” sanoi Honorin toimitusjohtaja George Zhao. ”Olen ylpeä alan läpimurroista, jotka olemme toteuttaneet kollegoideni omistautumisen ja intohimon sekä yhteistyön seurauksena johtavien globaalien kumppaneiden kanssa. On ollut todella hienoa nähdä, kuinka rakennamme tulevaisuutta yhdessä.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Itsenäisenä yrityksenä Honor on muokannut itsensä globaaliksi teknologiabrändiksi, joka ei toimi enää millään tavalla Huawein alaisuudessa. Viimeisen vuoden aikana Honor on kehittänyt yhteistyötä maailmanlaajuisten toimitusketjukumppaneiden kanssa ja on luonut yli 30 kumppanuutta johtavien toimijoiden kanssa, joita ovat muun muassa AMD, Intel, MediaTek, Microsoft ja Qualcomm.

Honorin tavoitteena on vuoden 2022 aikana julkaista uusia älykkäitä ja innovatiivisia tuotteita kaikille, joissa on uraauurtavia ominaisuuksia.

”Vuonna 2022 meillä on monia innovatiivisia tuotteita ja ominaisuuksia, jotka tulevat osaksi Honorin versiota uudesta älykkäästä maailmasta. Se tulee olemaan hämmästyttävä ja vaikuttava. Pysy kuulolla.” kertoi Zhao tilaisuuden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Honor teki paluun globaaleille älypuhelinmarkkinoille julkaisemalla Honor 50 -puhelimen lokakuussa 2021. Honor 50 on yhtiön ensimmäinen uusi tuote, joka on varusteltuna Googlen palveluilla sekä Qualcommin kehittämällä Snapdragon 778G -järjestelmäpiirillä. Honor 50 lanseerattiin yli 40 maassa globaalisti, joka onnistui laajan jakeluverkoston, jälleenmyyjien ja operaattoreiden ansiosta. Lisäksi Honor omistaa jo omia myymälöitä Venäjällä, Malesiassa sekä Perussa.

”Sekä online- että offline-kanavien kautta olemme voineet laajentaa tarjontaamme entistä useammalle kuluttajalle”, sanoi Zhao. ”Olemme kiitollisia jälleenmyyjä- ja operaattorikumppaneidemme luottamuksesta ympäri maailmaa ja odotamme innolla, että voimme esitellä lisää tuotteita yhdessä vuonna 2022. Ennen kuin jätämme hyvästit vuodelle 2021, olen innoissani voidessani jakaa viimeisen tuotteen lanseerausilmoituksen tänään. Julkaisemme tässä kuussa Kiinassa uuden lisäyksen suosittuun X-sarjaamme, HONOR X30:n.”

Honor julkisti tänään Kiinassa Honor X30 -puhelimen, joka tarjoaa omassa hintaluokassaan tyylikästä muotoilua sekä tuoreimman Snapdragon 695 -järjestelmäpiirin. Lisäksi puhelimen rinnalla nähtiin myös Honor Play 30 Plus -älypuhelin, jossa oli panostettu myöskin tyylikkääseen muotoiluun. Tarkemmin Honor X30 -puhelimeen voi tutustua tämän linkin takaa ja Honor Play 30 Plus -puhelimeen tämän linkin takaa.

Lähde: Honorin tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Honor