HMDNokiaYleinen

Joko pian HMD Global? Vai sittenkin vasta syyskuussa? – Nokia 8.3 5G listattiin jälleenmyyjien sivuilla

Nokia-puhelimista vastaava HMD Global julkaisi maaliskuussa yhtiön tuoreimmat älypuhelimet, eli Nokia 1.3-, Nokia 5.3- ja Nokia 8.3 5G -mallit, joista kaksi ensimmäistä ovat jo tulleet valikoidusti myyntiin. Nokia 8.3 5G -puhelimen kerrottiin saapuvan myyntiin ”kesällä 2020”, eli julkaisun aikaan vielä annettiin hyvin epämääräinen aikataulu puhelimen saapumisesta myyntiin.

Kesä voidaan määritellä monella eri tavalla, joten HMD Globalin kertoma aikataulu Nokia 8.3 5G -puhelimille on hyvin joustava. Monet ehtivät jo innostumaan Nokia 8.3 5G -puhelimen myynnin alkavan hyvin pian, sillä Saksan Amazon listasi puhelimen omassa verkkokaupassaan. Puhelimen hinnoittelua tai saatavuutta ei kuitenkaan tuotesivuilta vielä löytynyt.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nokiamob.net -sivusto on bongannut Nokia 8.3 5G -puhelimen myös sveitsiläisen jälleenmyyjän sivuilta, joka ei myöskään paljastanut puhelimen hinnoittelua. Saatavuudeksi oli kuitenkin ilmoitettu 15. syyskuuta 2020. On siis mahdollista, että HMD Globalin ensimmäinen 5G-älypuhelin saattaa tulla myyntiin vasta syksyllä, mutta minkäänlaisista viivästyksistä HMD Global ei ole puhelimen suhteen ilmoittanut.

Maaliskuun julkaisun jälkeen HMD Global ei ole sanallakaan maininnut Nokia 8.3 5G -puhelimen saatavuudesta, joten nähtävästi HMD Globalilla ei ole mitään kiireitä tuoda puhelinta myyntiin, vaikka kilpailijoiden vastaavat 5G-puhelimet ovatkin myynnissä jo Suomessakin 400 euron hintaluokassa. HMD Global kuitenkin vahvisti aikaisemmin tällä viikolla, että yhtiöltä on tulossa jo toinen 5G-älypuhelin, jossa tullaan käyttämään uutta Snapdragon 690 -järjestelmäpiiriä.

Nokia 8.3 5G -puhelimen hinnoitteluksi globaalisti ilmoitettiin julkaisun aikaan 599 euroa 6 + 64 gigatavun versiolta sekä 649 euroa 8 + 128 gigatavun versiolta. Hinnoittelu saattaa kuitenkin vaihdella markkinakohtaisesti.

Lähde: Nokiamob.net

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

8 Kommenttia

  1. Myyntiin tulevaksi huhutun Nokia 8.3 5G -puhelimen 6 + vain 64 gigatavun version 600 euron hinnalle ei ole mitään perusteita. Samala suoritinpiirillä varustetun 5G -puhelimen 6 + 128 gigatavulla saa tosiaan 400 eurolla ja siinä on AMOLED -näyttö vs nokialaisen pakkasissa puuroutuva IPS LCD -näyttö.

    Zeiss-opitiikalla ei Nokia 8.3 5G:ssä pitkälle pötkitä, kun sen kaikista kameroista uupuu kuitenkin optinen kuvanvakautus (OIS), eli etenkään videokuvauksista tuskin tulee kovin sututtomia, eli puhelin ole tuettu vankasti johonkin vakaaseen alustaan. Tuosta Nokian luurista mainostamansa Action-kamera ominaisuus jäänee melko varmasti samalle tasolle kuin Nokia 9 PureView -luurista katteettomasti mainostamansa kuvausominaisuudetkin, jotka jäivät sitten pettymyksiksi käytännössä puhelimen hankkineilla.

    Lisämuistikorttipaikka toki on ihan hyvä ominaisuus.

    Tuohon 600 euron hintaan olisi odottanut jotain hinta/laatu -vastinettakin, eikä vain 200 euron lisää pelkästä merkkiuskollisuudesta.

    1. Videointi on onnistunut erittäin hyvin jopa hankalassa valotilassa. Arviosi perustuu olettamuksiin. En tiedä, miksi 9 pureview on toiminut niin hyvin, paremmin kuin muitten paikalla olleitten kamerat, vaikka olivat kalliimmissa puhelimissa.

      1. Eivätpä ne Nokia 9 Pureview:stä julkaistut käyttötestit ja käyttökokemukset tue uskomustasi.

        Tuossa Nokia 8.3 5G ;ssä on sitten taas ihan eri kamerat, joista taas on erinäisiä myyntipuheita HMD Globalilla, kuten aiemmistakin malleista, PureViewstäkin, mutta eivätkä ne sitten testien ja käyttökokemusten perusteella ole mainospuhelupauksia täyttäneet.

        Toiveethan olisivat sitä että HMG Global tekisi kunnollisia kännyköitä, joita olisi mukava ostaa ja käyttää.

      2. Et sitten ottanut huomioon sitä että Nokiassa on puhdas Android ja 3 vuotta päivityksiä ja muutenkin parempi laatuinen puhelin kuin kiinamerkkien puhelimet. Ja varmasti myös paremmat kamerat.

        1. HMD Global Nokian luurithan suunnitellaan alihankkijoiden toimesta Aasiassa ja valmistetaan Kiinassa (tai osa Intiassakin) alihankkijoilla. .
          Noitten laadusta kertoo hyvin se, ettei kauppa ole käynyt.

          Edellisestä keskisarjan luuristaankaan arvostelut eivät tosiaan ole mairittelevia, eivät etenkään kameroitten osalta. Ilmeisesti HMD Globalilla ei ole mainetta saada parhaita komponentteja, eikä rahkeita kehittää ja viilata kameraohjelmistojakaan.

          https://suomimobiili.fi/testissa-nokia-7-2/

          Ja mitä tulee HMD Globalin päivityslupaukseen, niin tuo em. kapula julkaistiin viime vuoden syyskuulla ja tuli myyntiin siitten paria kuukautta myöhemmin loka/marraskuulla ja silloin siinä oli Android 9, vaikka Android 10 oli julkaistu jo elokuulla, eli tuli myyntiin yli vuoden vanhalla Androidilla jo syntyeessään.
          (Osa muista älykännykkämerkeistä julkaisi ja toi markkinoille Android 10 -älypuhelimia jo viime syksnä, heti alkuunsa).
          Siten HMD Globalin Nokialaiseen 2 Android-versiota on aika jälkijunassa, kuten niitten tekniikkakin. Ja päivityslupaushan ei ole 3 vuotta, vaan 2 Android-versiota + 1 v sen jälkeen tietoturvapäivityksiä, joten tuo aika ei välttämättä ole lähelläkään 3 vuotta.

          Esim. tuo Nokia 7.2 myytiin siis Android 9 :llä loka/marraskuulta 2019 alkaen (vaikka siis Android 10 oli julkaistu jo elokuulla 2019) ja Android 10 -päivitys (eli sen 1. päivitys) siihen tuli keväällä 2020, joten sillä seuraava Android -versiopäivitys joskus ensi talvena on se viimeinen, 2. luvattu Android-päivitys, eli käytännössä noin vuoden päästä laitteen myynnistä. Ja sitten on enään se 1 vuosi pelkkiä tietoturvapäivityksiä, eli käytännössä päivitykset siihen loppuvat noin 2 vuoden päästä sen myyntiin tulosta.

          Kyllä useimmat muut Android-puhelinten valmistajat ainakin tuon 2 vuotta ja pidempäännkin Android-versiopäivityksiä laitteisiinsa toimittavat.

          Eli fantastista yms. olisi toki, jos HMD Global kykenisi tekemään ja tuomaan myyntiin hyviäkin kännyköitä. Eihän siinä mitään.

          1. Ihan sama, ainoa järkevä Android ilman mitään valmistajan omaa skeida-käyttöliittymää päällä. Se riittää mulle myyntiargumentiksi. Pixel olisi toinen, mutta se taas on niin monella tapaa vajaavainen tuote.

  2. ⬆️ Sähän voit hakea töihin HMD Globalille kun tunnut niin tietävän asioista tai paremmin kuin kyseinen yritys.

  3. Se on totta että viimeisin kunnon puhelin on Nokia 7 plus eikä 7.1 ja 7.2 tai 8.1 ole lähelläkään ollut samalla tasolla kuin tuo 7 plus. Toivon mukaan se 7.3 sit olisi se oikea seuraaja malli. Eli pisaralovi, n. 6 tuuman fullhd+ näyttö, triplakamera eli pääkamera, laajakuva- ja telekamera ja OIS. Kuulokeliitäntä ja muistikortti paikka. Se päivitys lupaus vois kyl olla ihan hyvin vaikka 5 vuotta eli sen 4 Android-päivitystä. Ei vain 2.

Kommentoi

Lisää aiheesta:HMD