HuaweiYleinen

Raportti: Huawein odotetut huippupuhelimet viivästyvät – komponenttitilauksia leikattu hurjasti

Huawei Mate30 Pro

Tuore raportti kertoo, että Huawei on pyytänyt alihankkijoita lykkäämään tai lopettamaan tulevien Mate40-malliston huippupuhelimien komponenttien tuotannon. Raportin mukaan Huawein päätös saattaa lykätä syksyn huippupuhelimien massatuotannon aloittamista jopa 1-2 kuukaudella.

Mahdollista on kuitenkin, että Huawei julkaisee uudet Mate40-malliston älypuhelimet suunnitellussa aikataulussa, mutta niiden myyntiin saapumista saatetaan lykätä. Asiasta on raportoinut muun muassa Nikkei Asian Review.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Huawein päätös perustuu Yhdysvaltojen asettamiin rajoituksiin. Tuoreimman muutoksen mukaan piiritoimittajat eivät voi hyväksyä tilauksia Huaweilta, sillä valmistukseen käytetään yhdysvaltalaista tekniikkaa. Huawein on raportoitu yrittäneen tehdä 700 miljoonan dollarin tilauksen TSMC:lle, joka on vastuussa pääosin Kirin-järjestelmäpiirien siruista. Tilauksen on raportoitu sisältäneen 5 nm valmistustekniikalla toteutetut Kirin 1020 -järjestelmäpiirit sekä 7 nm tekniikalla valmistetut 5G-modeemit.

Raporttien mukaan Huawei olisi kiinnostunut laajentamaan yhteistyötä Samsungin ja MediaTekin kanssa, jos yhtiö ei pysty jatkamaan nykyisellä tavallansa. Huawei on viimeisen vuoden aikana täydentänyt omia varastojaan yhdysvaltalaisella tekniikalla, joten yhtiöllä on tulevaisuuden varalle komponentteja varastossa.

Huawei saattaa päätyä tekemään myös muutoksia tulevaisuudessa puhelimiinsa vaihtaessaan Kirin-järjestelmäpiirejä MediaTekin tai esimerkiksi Qualcommin järjestelmäpiireihin, mutta toistaiseksi ei ole tiedossa, millaisia muutoksia Huawei joutuu mahdollisesti tekemään Mate40-puhelimiin. Jos järjestelmäpiirejä joudutaan vaihtamaan kesken puhelimien kehitysprosessin, niin silloin joudutaan vaihtamaan todennäköisesti myös muita komponentteja, joka tuottaa luonnollisesti heti viivästyksiä tuotteen markkinoille saamisessa.

Raportin mukaan Huawei olisi vähentänyt komponenttitilauksia jopa 20 prosentilla, mikä johtuu erityisesti nykyisestä markkinatilanteesta sekä puhelimien kysynnän vähentymisestä Euroopassa. Huawein puhelimissa ei ole ollut Googlen palveluita enää reiluun vuoteen.

Lähde: Asia Nikkei Review

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Huawei