NubiaYleinen

Kahdella näytöllä varusteltu Nubia Z20 julkaistiin – Saapuu Euroopassa myyntiin syyskuussa

Nubia on esitellyt tällä viikolla erittäin mielenkiintoisen uutuusälypuhelimen Kiinassa, mutta yhtiö on samalla luvannut tuovansa puhelimen Euroopan markkinoille. Uutuuspuhelin kantaa nimeä Nubia Z20 ja se on varusteltu erittäin mielenkiintoisilla ominaisuuksilla, joita ei kilpailijoilta laajemmin löydy.

Uuden Nubia Z20 -puhelimen huomiota herättävin ominaisuus on kaksoisnäyttöratkaisu, joka on Nubian vaihtoehto kääntyville tai nouseville etukameroille, jotta todellinen kehyksetön näyttö on voitu puhelimeen tuoda. Nubia Z20:n etuosassa on suuri 6,42 tuuman Full HD+ -tasoinen AMOLED-näyttö, jonka reunat ovat myös hieman kaartuvat. Takaosassa on toinen AMOLED-näyttö, jonka suuruus on 5,1 tuumaa ja sen tarkkuus yltää HD+ -tasolle.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Takaosan näyttö mahdollistaa kaikki samat toiminnot kuin päänäyttökin, eli esimerkiksi selfie-kuvaa otettaessa kamerasovellus voidaan avata takaosan näytöllä, jolloin käyttäjä ottaa kuvan pääkameralla, jota hyödynnetään myös normaalisti päänäytön kautta. Kameroita Nubia on uutuuspuhelimeen asettanut yhteensä kolme ja pääkamerana toimii luonnollisesti Sonyn kehittämä 48 megapikselin sensori. Yksi kameroista on tarkkuudeltaan 16 megapikseliä ja se on varusteltu 122,2 asteen laajakulmalinssillä. Kolmas kamera on tarkkuudeltaan 8 megapikseliä ja se tarjoaa 3x optisen zoomauksen sekä 30x digitaalisen zoomauksen. Kolmoiskameran kaverina on myöskin kaksi kaksois-LED-salamavaloa.

Kamerapuolella Nubia Z20 on varusteltu myöskin erittäin mielenkiintoisilla ominaisuuksilla, sillä puhelin tukee 8K-videokuvausta sekä 1920 FPS -hidastusvideokuvausta. Kamera tukee myöskin 10-bittistä HDR-videokuvausta. Nubia Z20:n yksi pääominaisuuksista on myöskin makrokuvaaminen 2,5 senttimetrin etäisyydeltä kohteesta.

Tehoista Nubia Z20 -puhelimessa vastaa Qualcommin hiljattain julkaisema paranneltu Snapdragon 855 Plus -järjestelmäpiiri. RAM-muistia laitteessa on versiosta riippuen 6 tai 8 gigatavua sekä tallennustilaa löytyy vastaavasti 128 tai 512 gigatavua. Akunkestosta huolehtii 4000 milliampeeritunnin suuruinen akku, jota ladataan 27 watin pikalaturilla. Nubia Z20 -mallissa on myös tuorein Android 9.0 Pie sekä kaksi sormenjälkilukijaa, jotka sijaitsevat laitteen molemmissa kyljissä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kiinassa Nubia Z20 on tulossa tarjolle kolmessa värissä, jotka ovat musta, sininen sekä punainen. Puhelimen lähtöhinta on 3499 juania, eli noin 455 euroa. Nubia aloittaa uutuuspuhelimen toimitukset Kiinassa 16. elokuuta. Nubian lehdistötiedotteen mukaan puhelin julkaistaan syyskuussa 2019 globaaleilla markkinoilla muun muassa Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Virallista hinnoittelua Euroopassa ei vielä paljastettu.

Nubia Z20 tekniset tiedot:

  • Näyttö: 6,42 tuuman Full HD+ -näyttö edessä (1080 x 2340 / 19.5:9) / 5,1 tuuman näyttö takaosassa, HD (720 x 1520)
  • Järjestelmäpiiri: Qualcomm Snapdragon 855 Plus
  • RAM-muisti: 6 tai 8 Gt
  • Tallennustila: 128 tai 512 Gt UFS 3.0
  • Kamera: 48 MP + 16 MP + 8 MP, LED-salama, OIS, 30x zoom
  • Akku: 4000 mAh / Quick Charge 4.0 27W
  • Muuta: USB-C, dual-SIM
  • Käyttöjärjestelmä: Android 9.0 Pie
  • Rakenne: lasirakenne
  • Mitat: 75,26 x 158,63 x 9 mm
  • Paino: 186 g
  • Värit: musta, sininen ja punainen
  • Hinta: 3499 juania

Lähde: Nubian lehdistötiedote (sähköposti)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nubia