JollaSailfish OSYleinen

Kattava katsaus tuoreeseen Sailfish OS 2.0-käyttöjärjestelmään

artikkelikuvaJolla esitteli alun perin uutta Sailfish OS 2.0 –käyttöjärjestelmäänsä jo viime vuoden puolella Slush-tapahtumassa. Jolla esitteli myös silloin uuden tablet-laitteensa, jonka myynti on juuri alkamassa. Jolla on nyt myös aloittanut päivittämään uutta Sailfish OS 2.0 -käyttöjärjestelmää ensimmäiselle Jolla puhelimelleen. Tässä artikkelissa käymme läpi kattavasti uuden käyttöjärjestelmän tuomat uudistukset, parannukset sekä uudet ominaisuudet. Näin alkajaisiksi haluan kertoa, että me täällä SuomiMobiilissa olemme jo päässeet tutustumaan uuteen käyttöjärjestelmään jo ennen kuin varhaisjakelu alkoi, joten suurin osa ulkoisista parannuksista on tullut esille.

Lukitusnäyttö

Lukitusnäyttö on saanut Sailfish OS 2.0:n myötä tuntuvan muutoksen. Avattaessa puhelimen ilmestyy näyttöön kellonaika, päivämäärä sekä kuukausi. Vetämällä näytöstä alaspäin tulee esille vetovalikko, johon saa asetuksista päätettyä kolme (3) suosikkisovellusta, joihin pääsee suoraan lukitusnäytöltä helposti. Lukitusnäytöllä näkyy myös luonnollisesti akunvaraus sekä käytettävät yhteydet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lukitusnäytöstä pääsee nyt pois sipaisemalla laitteen vasemmalta tai oikealta reunalta keskelle päin, jolloin päästään antamaan suojakoodi, mutta jollei suojakoodia ole asetettu, niin pääsee suoraan puhelimen ”aloitusnäkymään”, jossa näkyvät kaikki avoinna olevat sovellukset.  Lukitusnäytössä näkyy myös saapuneet ilmoitukset, joihin pääsee pyyhkäisemällä näytön vasemmasta reunasta keskelle päin, mutta jollei ilmoituksia ole, niin myös tällä eleellä päästään aloitusnäyttöön.

Lukitusnäytön erikoisuuksiin kuuluu nyt myös media-sovelluksen tuki, eli lukitusnäytössä voi nyt vaihtaa soivaa kappaletta helposti ilman puhelimen lukituksen avaamista.

Aloitusnäyttö

homeAloitusnäyttökin on saanut muutamia muutoksia. Nyt lukituksen avatessa näyttö on aivan tyhjä. Tässä näytössä näkyy kellonaika, käytettävät yhteydet sekä akunvaraus. Samalla näytön alareunassa näkyy pieni vaalea viiva, joka osoittaa, että sieltä pyyhkäisemällä tulee esille sovellusvalikko.

Tässä tilassa, kun aloitusnäyttö on tyhjä, niin näpäyttämällä kerran näyttöä tulee esille ”suosikkisovellukset”, joita on mahdollista asettaa yhteensä neljä. Nämä sovellukset ovat sovellusvalikon neljä ensimmäistä sovellusta, jotka tulevat esille.

Aloitusnäytössä näkyy myös tuttuun tapaan kaikki avoinna olevat sovellukset ja näiden sovellusten kannet. Sovelluksia voi nyt olla reilusti edemmän kuin ennen, sillä ennen sovelluksia sai olla vain yhdeksän kappaletta näkyvissä aloitusnäytöllä, mutta nyt sitä ei ole rajoitettu, sillä auki voi olla jopa yli 20 sovellusta yhtäaikaisesti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Aloitusnäytössä voi nyt myös vaihdella sovelluskansien paikkoja. Pitämällä sormea näytöllä hetken tulee esille asetukset, josta voi sulkea avoimet sovellukset joko yksittäin ruksista tai kaikki kerralla vetovalikosta. Tässä tilassa voi nyt myös siirrellä kansien paikkoja.

Ilmoituskeskus

eventsMyös ilmoituskeskus on saanut mukavia uudistuksia. Nyt ilmoituskeskus ei enää aukea pyyhkäisemällä näytön alareunasta ylöspäin, vaan tähän päästään aloitusnäytössä pyyhkäisemällä näytön vasemmasta tai oikeasta reunasta keskelle päin. Ilmoitusvalikkoon pääsee myös aiemmin kerrotusti lukitusnäytöstä sipaisemalla näytön vasemmasta reunasta keskelle päin, jos ilmoituksia on saatavilla.

Ilmoituskeskus on nyt uudistettu täysin. Tämä näkymä siis nimensä mukaisesti kokoaa yhteen eri sovelluksien ilmoituksia. Valitettavasti puhelimella ilmoituskeskuksessa ei ole pikavalintoja, joita on Jollan tablet-laitteessa. Esimerkiksi ”ota selfie”, ”missä minä olen” ja ”etsi netistä” pikavalinnat loistavat poissaolollaan puhelimille suunnatussa Sailfish OS 2.0 –käyttöjärjestelmässä, mutta tabletilta ne löytyvät. Ilmoituskeskuksesta löytyy myös paikallinen päivän sää ja säätä painamalla saa näkyviin viiden päivän sääennusteen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Ilmoituskeskuksessa olevat ilmoitukset voi poistaa painamalla näkymää hetken pohjassa. Ilmoitukset voidaan poistaa yksitellen niiden eteen ilmaantuvasta ruksista tai vetovalikosta valitsemalla ”Poista ilmoitukset”. Ilmoitukset näkyvät myös selkeästi, sillä ne ovat lajiteltu aina sovelluskohtaisesti.

Sovellusvalikko

appgridSailfish OS 2.0 ei juuri tuo mitään uutta sovellusvalikkoon. Sovellukset on järjestelty jälleen asennusjärjestykseen. Valikko tukee myös aiemmista Sailfish-versioista tutuksi tulleita kansioita, joiden avulla sovelluksia voidaan järjestellä yhden kuvakkeen alle.

Pitämällä sormea hetken pohjassa sovellusvalikossa ilmestyy sovellusten kohdalle ruksit, joista nämä voidaan poistaa. Tässä tilassa voidaan myös siirtää sovelluksia paikasta toiseen tai tehdä kansioita vetämällä toinen sovellus toisen päälle.

Sovellusvalikko on saanut vain yhden parannuksen, joka on, että se tulee nyt aina esille oletusarvoisesti vetämällä näytön alareunasta ylöspäin. Tämä tapahtuu siis aina sovelluksesta, suunnasta tai paikasta riippumatta.

Tunnelmat

topmenuTunnelmat ovat saaneet myös suuria muutoksia. Ennen tunnelmat olivat pitkulaisia, mutta Sailfish OS 2.0:n myötä tunnelmat ovat nyt neliön muotoisia. Tämä on mielestäni hyvä muutos, sillä nyt saa itseottamasta kuvasta helpommin näkyville kuvassa olevan kohteen. Tämä tunnelmien kokomuutos johtuu siitä, että sovellusvalikko ei enää käytä kuvaa taustanaan, vaan se on kokonaan musta ja toinen syy on, että puhelimen aloitusnäkymä on nyt karusellin muotoinen, niin kuin Android-käyttöjärjestelmässä.

Tunnelmia voi luoda itse omista kuvistaan Galleria-sovelluksen avulla menemällä vain haluttuun kuvaan, valitsemalla ”Muokkaa” ja sen jälkeen ”Rajaa” ja kuva suhteeksi täytyy valita ”Tunnelma”. Tämän jälkeen muokattu kuva tulee Gallerian ensimmäiseksi kuvaksi, josta se on helppo löytää. Nyt vain enää tarvitsee valita vetovalikosta ”Luo tunnelma” sekä asettamalla tunnelmalle asetukset.

Tunnelmat löytyvät nyt vetämällä näytön yläreunasta alaspäin. Tällöin tulee valikko, josta löytyy kaikki sinne valitut tunnelmat. Samaisesta valikosta voi nyt myös sammuttaa laitteen näytön.

Asetukset

Myöskään asetukset eivät ole saaneet suuria muutoksia, vain uusia asetuksia on tullut muutamia. Myös asetusten ideologia on pysynyt samana. Asetusten aloitussivulla on neljä pikavalintaa sekä kirkkauden säätö mahdollisuus. Myös tässä tilassa voi säätää äänenvoimakkuutta. Aloitussivulta pääsee myös järjestelmäasetuksiin, josta löytyy reilusti enemmän asetuksia. Tässä näkymässä voi myös muokata sovellusten asetuksia sekä lisätä tilejä puhelimeen.

Sovellukset

Jolla ei ole valitettavasti tässä Sailfish OS 2.0-versiossa parannellut juurikaan puhelimen alkuperäisiä sovelluksia. Sovellukset ovat omaan silmääni todella karkeita eikä mitenkään siroja ulkonäöltään, joten parannettavaa tässä kohtaa olisi reilusti.

Parhaimmat uudistukset

Parhaimmat uudistukset ovat ilmiselvästi tehty käyttöliittymään. Siinä missä ensimmäisen sukupolven Sailfish OS oli monimutkainen ja kankea, niin nyt Sailfish OS 2.0 kohdalla parannukset ovat huomattavia. Käyttöjärjestelmä ottaa suuria askelia sulavuudessa, joka on aina vain parempaan päin.

Koen myös uuden ilmoituskeskuksen yhdeksi käyttöjärjestelmän parhaimmista uudistuksista. Ilmoituskeskus on nyt helposti vain yhden pyyhkäisyn ulottuvissa, eikä juuri tarvitse miettiä, mistä sen löytäisi.

Kolmanneksi tärkeäksi uudistukseksi koin sen, että sovellusvalikon saa nyt näkyviin helpommin kuin muissa markkinoilla olevissa käyttöjärjestelmissä. Tässäkin voisi käyttää ilmaisua, että ”vain yhden pyyhkäisyn päässä”.  Sovellusvalikko tulee siis pyyhkäisemällä näytön alareunasta ylöspäin. Ei ole näin ollen väliä, että käytätkö puhelinta vaakatasossa, sillä tässä tilanteessa sovellusvalikko tulee esille vaakatasoisena, joka edistää sitä, että pääsee avaamaan mahdollisimman nopeasti uuden sovelluksen.

Parannettavaa

Sen voin sanoa, että ei ole käyttöjärjestelmää, josta ei löydy enää yhtään paranneltavaa, eikä Sailfish OS 2.0 tee tässäkään poikkeusta. Tässä käyttöjärjestelmäversiossa Jolla on päässyt eroon Sailfishiä vaivanneista ”lastentaudeista”, joka on suuri parannus. Jolla yritti näitä ongelmia korjata jo alkuperäisessä Sailfishissä monia kertoja, jolloin näitä vain tuli lisää aina yhden korjatessaan. Sailfish 2.0 alkaa olla jo niin hiottu, että se olisi periaatteessa jo valmis massamarkkinoille. Tätä tulee vielä tänä vuonna edistämään ensimmäinen Sailfish OS 2.0 -älypuhelin jota Jolla ei itse suunnittele, vaan intialainen Intex.

Muutamia tiettyjä ongelmia kuitenkin huomasin käyttöjärjestelmää käytettäessä. Muun muassa kameraa ei saa nopeasti auki, jos puhelimeen on asetettu suojakoodi. Tämä olisi kiva saada kuntoon, sillä suojakoodia asettaessa kuvaustilanne on jo mennyt yleensä ohi.

Sailfishiä alusta saakka vaivannut päivitysten katoaminen puhelinta alustaessa tuntuu vaivaavan vielä tässäkin versiossa. Olisikin mukavaa, jos puhelinta ei tarvitsisi jokaisen alustuskerran jälkeen päivittää montaa kertaa.

Kolmas ongelma on edelleenkin Android-sovellusten toimivuus. Vaikka käyttöjärjestelmän pitäisi pyörittää erinomaisesti 95% Android-sovelluksista, niin kuitenkin suurin osa sovelluksista hidastelee sekä kaatuilee usein. Suurin ongelma tässä kuitenkin saattaa olla Jolla-puhelimen huono suorituskyky sekä vähäinen RAM-muisti.

Yhteenveto

Sailfish OS 2.0 on suuri parannus käyttöjärjestelmään. Käyttöjärjestelmä hypähtää hetkessä uudelle tasolle, joten vihdoin Sailfish OS alkaa olla lähellä massamarkkinoita. Ainoaksi suureksi ongelmaksi käyttöjärjestelmässä jää ainoastaan natiivisovellusten puute. Tätä ongelmaa kuitenkin ratkomassa on alusta asti ollut Android-sovellusten tuki.

Sailfish OS 2.0 tarvitsee kuitenkin ympärilleen uusia puhelimia, sillä käyttöjärjestelmä ei ole juuri mitään ilman sille suunniteltuja laitteita. Jolla on tuomassa kuluttajien saataville myös oman Jolla Tablet-laitteen, joka tulee luonnollisesti käyttämään Sailfish OS 2.0-käyttöjärjestelmää. Kuitenkin henkilökohtaisesti koen, että tästä puuttuu vielä uusi puhelin, sillä alkuperäinen Jolla-puhelin alkaa olemaan jo teknillisesti heikolla tasolla, eikä puhelimen puhti enää riitä pyörittämään täydellisesti uutta versiota.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. Perhana, selaimen sivua ei voi enään päivittää kansinäytöstä. Näkyy vain pelkkä +

  2. Ilmoituskeskuksessa on samat ominaisuudet kuin tabletissa viimeisen Saimaa päivityksen jälkeen .

Kommentoi

Lisää aiheesta:Jolla