OnePlusYleinen

Kiinalaisvalmistajat menettivät luoton DxOMark-asiantuntijoihin – OnePlus ei lähetä uutuuspuhelimiaan testattavaksi

Oppo on käyttänyt monesti DxOMarkin testejä mainostaessaan tuotteitaan.

Kameratesteistään tunnettu ja monien älypuhelinvalmistajien suosiossa oleva DxOMark-sivusto on noussut jälleen puheenaiheeksi varsin kyseenalaisista testeistään. Lisäksi muutamat älypuhelinvalmistajat ovat menettäneet uskonsa sivuston testeihin, vaikka edelleen lukuisat valmistajat markkinoivat puhelimiaan DxOMarkin pisteytyksien avulla.

DxOMark pääsi testaamaan viime viikolla julkaistua OPPO Find X3 Pro -puhelinta etukäteen ja samalla julkaistu kameratesti herätti monissa hämmästystä. DxOMark oli lisännyt mukaan vääriä tietoja ja esimerkiksi heikkoudeksi mainittiin ultralaajakulmakamerassa free-form-tekniikan puute, vaikka kyseinen toteutus kamerasta löytyy. Oppon edustajat eivät pitäneet DxOMarkin testistä, sillä sen on kerrottu olevan epäammattimaisesti toteutettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime aikoina DxOMark on herättänyt puhetta erityisesti hyvin epämääräisillä testeillänsä sekä pisteytyksillä, sillä esimerkiksi uuden Galaxy S21 Ultran kamerat arvioitiin heikommiksi kuin viime vuoden Galaxy S20 Ultran. Lisäksi DxOMark on tietojen mukaan toteuttanut näyttöjen testejä poistamatta puhelimista suojakalvoa päältä.

Nyt myös kiinalaisvalmistaja OnePlus on ilmoittanut, että yhtiö ei tule lähettämään uusia OnePlus 9 -malliston puhelimia DxOMarkille testattavaksi. Taustalla tiedetään olevan Oppon ja DxOMarkin välinen konflikti. OnePlus 9 -malliston puhelimissa tiedetään olevan panostettu todella paljon kameroihin yhdessä Hasselbladin kanssa, joten kameroihin odotetaan selvää parannusta verrattuna vuotta aikaisempaan.

Viime aikoina monet älypuhelinvalmistajat ovat mainostaneet puhelimiaan DxOMarkin testien perusteella. Esimerkiksi Huawei on tuonut esille jo vuosia parhaimmat sijoituksensa DxOMarkin kameratesteissä sekä muun muassa ASUS mainosti tuoreinta ROG Phone 5 -puhelintaan parhaimmilla DxOMarkin antamilla audiopisteillä.

Lähde: Weibo (Pete Lau / kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus