OnePlusYleinen

Koronavirus saattaa vaikuttaa huomattavasti OnePlus 8 -malliston julkaisuun

Huoli koronaviruksesta Kiinassa on vaikuttanut huomattavasti elektroniikka-alalla ja se näkyy myös puhelinvalmistajien toiminnassa. Laitteita ei saada markkinoille suunnitellussa ajassa sekä julkaisusuunnitelmat menevät uusiksi. Lisäksi ensi viikolle suunnitellut massiiviset MWC 2020 -messut peruttuun juurikin koronaviruksen takia.

Tällä kertaa tuorein raportti vihjaa koronaviruksen vaikuttavan myöskin OnePlussan suunnitelmiin. Uusia OnePlus 8 -malliston älypuhelimia on odotettu julkaistavaksi maalis-huhtikuussa, vaikka yhtiö ei ole tätä itse vielä virallisesti vahvistanut. Raportin mukaan OnePlus 8 -puhelimia ei tultaisi tänä vuonna julkaisemaan perinteiseen tapaan suuren julkaisutilaisuuden saattelemana, vaan OnePlus tyytyisi vain verkon välityksellä lähetettävään julkaisuun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Suurin syy perinteisen julkaisutilaisuuden pois jäämiseen on kerrottu olevan koronavirus, mutta on kuitenkin hyvä huomata, ettei OnePlus ole vielä vahvistanut asiaa. 9to5google.com -sivusto on kuitenkin kertonut tiedon olevan peräisin useista luotettavista lähteistä, jotka ovat hyvin perillä OnePlussan suunnitelmista.

OnePlussan historiassa ei olisi ensimmäinen kerta, kun uutuuspuhelimet julkaistaisiin verkon välityksellä ilman suurempia tilaisuuksia. Esimerkiksi OnePlus 2 julkaistiin VR-livelähetyksenä vuonna 2015.

OnePlus 8-, OnePlus 8 Pro- ja OnePlus 8 Lite -puhelimien julkaisun odotetaan tapahtuvan aikaisintaan reilun kuukauden päästä, joten myös OnePlussan suunnitelmat saattavat muuttua. Lisäksi koronavirus saattaa tulevaisuudessa vaikuttaa enemmänkin myös OnePlussan toimintaan, sillä onhan kyseessä kiinalainen yritys. Vaikka uudet puhelimet julkaistaisiinkin suunnitellusti, niin myyntiin saapumisessa saattaa näky mahdollisesti viivettä.

Lähde: 9to5google.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus