AndroidOnePlusYleinen

Kuva OnePlus 5 -puhelimesta saattaa vahvistaa kaksoiskameran

Älypuhelinvalmistaja OnePlus on aikeissa julkaista uuden puhelimensa tänä vuonna. Saimme kuulla aikaisemmin tässä kuussa huhuja OnePlus 5 -puhelimesta ja tänään nettiin on ilmestynyt väitetty kuva puhelimesta.

Kuva on peräisin India Today Tech -sivustolta, joka väittää kuvan olevan peräisin ihmisiltä, jotka ovat joko nähneet tai työskennelleet OnePlus 5 -puhelimen parissa. Sivuston mukaan puhelin julkaistaan seuraavan kahden kuukauden aikana tärkeillä markkina-alueilla muun muassa Kiinassa ja Intiassa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuodetun kuvan perusteella OnePlus 5 tulee säilyttämään OnePlus 3 -puhelimista tutun muotoilun. India Today Tech väittää kuitenkin, että OnePlus 5:ssä ei olisi antenniviivoja, mutta esimerkiksi Twitterissä Roland Quandt‏ huomauttaa, että ainakin vuodetussa kuvassa näkyy antenniviiva laitteen alaosassa. Kuvassa näkyy myös, että OnePlus 5:ssä voisi olla kaksoiskamera sekä yksi LED-salama. OnePlus 5:n odotetaan saapuvan myyntiin harmaana, kultaisena ja mustana.

Uutuuspuhelimeen odotetaan huhuissa tuoretta Snapdragon 835 -järjestelmäpiiriä sekä tuttua 5,5 tuuman näyttöä, joka tosin olisi tänä vuonna QHD-tasoinen (2560 x 1440). OnePlus 5:n uskotaan ottavan oppia myös muista lippulaivapuhelimista ohuilla näytön kehyksillään. Huhuja ei kannata kuitenkaan ottaa vielä tässä vaiheessa täytenä totuutena.

Todennäköisesti OnePlus tulee esittelemään uuden puhelimen kesä- tai heinäkuussa ja myös tulevan lippulaivapuhelimen odotetaan olevan hinnoittelultaan alle 500 euroa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android