MicrosoftYleinen

Lähes 10 vuotta siihen meni: Windows 11 saa vihdoin uudistetun äänenvoimakkuuden ilmaisimen

Windowsin vanhan äänenvoimakkuuden ilmaisin ja Windows 11 -version uusi ilmaisin.

Windows 11 esiteltiin viime vuonna, mutta Microsoft ei ollut päivittänyt käyttöjärjestelmässä lähes 10 vuotta mukana ollutta elementtiä. Kyseessä on tietysti äänenvoimakkuuden ilmaisin, jonka on kerrottu nyt vihdoin muuttuvan. Windows 11 tulee saamaan aikaisempaa modernimman toteutuksen.

Nykyinen äänenvoimakkuuden ilmaisin julkaistiin Windows 8 -käyttöjärjestelmän yhteydessä vuonna 2012. Aikaisemmin äänenvoimakkuutta lisättäessä käyttöliittymän vasempaan yläkulmaan tuli musta palkki, joka osoitti äänenvoimakkuuden. Tulevissa päivityksissä Microsoft tulee korvaamaan vanhan toteutuksen uudella äänenvoimakkuuden ilmaisimella, joka vastaa Windows 11 -käyttöjärjestelmän yleistä suunnittelua.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Windows 11 -käyttöjärjestelmän uusi äänenvoimakkuuden ilmaisin. / Kuva: Microsoft.

Microsoft on kehittänyt uudet modernimmat toteutukset myös kirkkauden, kameran yksityisyyden, kameran päälle/pois ja lentokonetilan ilmaisimille.

”Nämä uudet ponnahdusikkunat tulevat näkyviin, kun painat kannettavan tietokoneen äänenvoimakkuus- tai kirkkausnäppäimiä, ja ne kunnioittavat vaaleaa/tummaa tilaa antaakseen sinulle yhtenäisemmän Windows-kokemuksen”, kertoo Microsoftin Windows Insiderin johtaja Amanda Langowski.

Puheluiden uusi käyttöliittymä Windows 11 -käyttöjärjestelmässä. / Kuva: Microsoft

Näiden muutoksien ohella Microsoft on kehittänyt myös muita uudistuksia. Mukana tulee muun muassa uusi puhelukokemus Your Phone -sovelluksen avulla. Tuorein Insider-versio sisältää myös kosketusnäppäimistön teemat emojipaneeliin. Lisäksi Microsoft antaa jatkossa mahdollisuuden poistaa kellosovelluksen Windows 11 -käyttöjärjestelmästä.

Tällä hetkellä uudet muutokset ovat saatavilla Windows 11 Insider Preview -ohjelmaan osallistuneille testaajille versionumeron 22533 jälkeen. Microsoft ei ole vielä kertonut, milloin ominaisuudet tulevat kaikkien käyttäjien saataville, mutta odotettavasti ne ovat saatavilla tämän vuoden aikana.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

LUE MYÖS: Kokemuksia Windows 11 -käyttöjärjestelmästä – virkistäviä uudistuksia tuttuun Windowsiin

Lähde: The Verge, Microsoft

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

2 Kommenttia

  1. En kyllä päivitä kymppiä vielä pitkään aikaan yhteentoista, katellaan sit ku viimeinen mahdollisuus ilmaiseen päivitykseen on

  2. erittäin hyödyllinen päivitys… amplifier kiinni nii äänet on aina 100:ssa ja ohjelmiahan eriksee säädellään muualta muutenkin voisivat korjata tuon audio laitteiden tunnistamisen kun joskus käynnistäessä ei näy se default laite käytössä vaan toinen esim chatille oma pääkäytös ei ollu 8.1 näitä ongelmia. W11:sta pysytään kaukana ennenku saa sen toimimaan kunnolla

Kommentoi

Lisää aiheesta:Microsoft