LenovoYleinen

Lenovo Legion Play -pelilaitteesta vuoti kuvia ja tietoja – Android-pohjainen pilvipelaamiseen tarkoitettu laite

Monet valmistajat ovat julkaisseet jo kädessä pidettäviä pelilaitteitaan, mutta nähtävästi myös Lenovo on suunnitellut omaansa. Lenovo on julkaissut jo vuoden verran omia pelaajille suunniteltuja Legion Phone -puhelimia, mutta myös Lenovo Legion Play -pelilaite on ollut suunnitteilla. Toistaiseksi julkaisematon laite on paljastunut nyt Lenovon omilta sivuilta.

Liliputing-sivuston mukaan uusin vuoto on peräisin Lenovon Saksan ja Japanin MWC 2021 -sivuilta. Tämä voisi viitata siihen, että Lenovo oli aikeissa julkaista pelilaitteensa jo aikaisemmin tämän vuoden aikana. Suunnitelmat ovat selvästi muuttuneet.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotaneet kuvat paljastavat Lenovo Legion Play -pelilaitteen lähes kokonaisuudessaan. Nähtävästi kyseessä on Android-pohjainen laite, jossa on kustomoitu käyttöliittymä. Laitteen näytöllä on esillä kuvakkeita, joita ovat muun muassa Geforce Now, Play-kauppa sekä muita Googlen palveluita. Vuotokuvat vahvistavat laitteessa olevan myös USB-C-liitin, 3,5 millimetrin kuulokeliitin, pelilaitteista tutut painikkeet sekä kovera takaosa. Nähtävästi kameroita ei laitteessa olisi.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Lenovon sivusto on pitänyt sisällään myös lyhyen tuotekuvauksen, jonka mukaan Legion Play olisi suunniteltu AAA-pelaamiseen ja kyseessä olisi ensimmäinen Android-pohjainen pilvipelikonsoli. Laitteen kerrottiin myös antavan mahdollisuuden pelata satoja pilvipelejä tai pelata mobiilipelejä.

Legion Play -pelilaitteen pitäisi tarjota myöskin 7 tuuman kokoinen näyttöpaneeli, jossa on 16:9-kuvasuhde, Full HD -tarkkuus sekä HDR10-tuki. Laitteessa on myös stereokaiuttimet sekä suuri 7000 milliampeeritunnin akku. Toistaiseksi muista teknisistä ominaisuuksista ei ole mitään tietoa.

Lähde: Android Authority, Liliputing

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Lenovo