MicrosoftYleinen

Microsoft irtisanoi ison määrän työntekijöitä

Microsoftin toimitusjohtaja Satya Nadella.

Microsoft on vahvistanut alkuviikosta, että yritys on irtisanonut ison määrän työntekijöitä. Irtisanomia on tehty, sillä Microsoft odottaa liikevaihdon hidastuvan PC-tietokoneiden Windows-lisenssien myynnin heikkenemisen vuoksi.

Muutos on linjassa muiden teknologiayrityksien kanssa, jotka pyrkivät alentamaan kustannuksia. Meta Platforms ja Salesforce ovat hidastaneet rekrytointivauhtia tänä vuonna, ja esimerkiksi Coinbase, Netflix ja useat muut ovat turvautuneet irtisanomisiin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Kuten kaikki yritykset, arvioimme liiketoimintamme prioriteetteja säännöllisesti ja teemme rakenteellisia muutoksia niiden mukaisesti. Jatkamme investointeja liiketoimintaamme ja palkkaamme keskeisille kasvualueille tulevana vuonna”, sanoi Microsoftin tiedottaja CNBC-sivustolle.

Microsoft ilmoitti jo aikaisemmin tänä vuonna leikkaavansa alle prosentin työntekijöistään. Tietojen mukaan tuoreimmat irtisanomiset vaikuttivat alle 1000 henkilöön. The Vergen mukaan irtisanomiset koskevat monia Microsoftin liiketoiminta-alueita, mukaan lukien Xbox- ja Edge-tiimejä. Vaikutusta on myös MSMT-yksikköön, joka keskittyy seuraavan sukupolven teknologian kehittämiseen.

Lähde: CNBC.com, The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Microsoft