AndroidiOSMicrosoftYleinen

Microsoft lopettaa Cortana-ääniavustajansa Androidilla ja iOS:lla

Microsoft on ilmoittanut muutoksistaan ääniavustaja Cortanan kohdalla, sillä palvelu tulee loppumaan pian Android- ja iOS -alustoilla. Cortana julkaistiin Android- ja iOS -alustoille vuonna 2015 ja tämän jälkeen palvelua on muokattu vahvasti toimimaan paremmin muun muassa Androidilla. Cortanan aika on kuitenkin tullut päätökseen, eikä 31. tammikuuta 2020 lähtien Cortanaa enää tueta kilpailevilla alustoilla.

Asiasta on ilmoitettu Microsoftin virallisella tukisivulla, jossa kerrotaan Cortana sovelluksen tuen päättymisestä. Microsoft kertoo Cortanan olevan edelleen tärkeä yhtiölle ja sitä tullaan integroimaan syvemmin erityisesti Microsoft 365 -palveluun.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Jotta Cortana olisi mahdollisimman hyödyllinen, integroimme Cortanan syvemmin Microsoft 365 -tuottavuussovelluksiin ja osa tätä kehitystä on Cortana-mobiilisovelluksien tuen päättyminen Android- ja iOS -alustoilla.”, kertoi Microsoftin tiedottaja The Vergelle.

Microsoftin omasta Cortana-palvelusta ei ole tullut suurista ponnistuksista huolimatta kilpailijaa Google Assistantille tai Amazonin Alexalle. Windows-käyttöjärjestelmällä Cortanan käyttö jatkuu kuitenkin kaikilla tuetuilla alueilla.

Lähde: Microsoftin tukisivu, The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android