AndroidYleinen

Minne jäi Android 14? Googlen odotetaan julkaisevan sen vasta Pixel 8 -puhelimien rinnalla lokakuussa

Android 14

Android 14 on tämän vuoden suurin julkaisu Googlen suositulle käyttöjärjestelmälle. Beetaversioita tulevasta julkaisusta on nähty jo usean kuukauden ajan, ja alun perin Googlen suunnitelmana oli julkistaa uusin versio elokuun aikana. Myöhemmin kuitenkin nähtiin ylimääräinen beetaversio lisää ja virallisesta julkaisusta ei puhuttu mitään. Syystä tai toisesta Google on viivästyttänyt julkaisua edelleen.

Google julkisti tällä viikolla uuden ilmeen Android-brändille, mutta joidenkin raporttien mukaan odotettiin myös Android 14:n vakaata versiota eilen. Julkaisua ei tapahtunut, ja nyt huhut kertovat julkaisun lykkääntyneen jopa lokakuulle asti.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Android 14 voitaisiin nähdä vasta 4. lokakuuta, jolloin Google tulee myös julkistamaan seuraavat Pixel-laitteensa. Odotettavasti Google esittelee ainakin Pixel 8- ja Pixel 8 Pro -puhelimet sekä Pixel Watch 2 -älykellon. Kyseessä on harvinainen tilanne, jos Android 14 julkaistaan samaan aikaan. Yleensä uudet Android-versiot on tuotu markkinoille jo vähintään kuukausi ennen uusia Pixel-laitteita.

Syytä viivästymiselle ei tiedetä, eikä Google ole sitä itse millään tavalla avannut. Nähtävästi Android 14 -versiossa on havaittu joitakin ongelmia, eikä niitä ole ainakaan toistaiseksi täysin saatu korjattua. Monet valmistajat ovat myös nähtävästi odottaneet Googlen julkaisevan Android 14 -päivityksen syyskuun alussa, sillä esimerkiksi OnePlus kertoi jo viime viikolla suunnitelmistaan oman Android 14 -käyttöjärjestelmään pohjautuvan OxygenOS 14:n osalta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi tiedot ovat Android 14:n julkaisun osalta siis hieman epämääräisiä. Joko se esitellään 4. lokakuuta tai Google voi myös yllättää esittelemällä sen jo ennen sitä.


Lähde: Twitter.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Android