MotorolaYleinen

Motorola antoi uuden julkaisupäivän: Moto X30 Pro, Razr 2022 ja kolmas huippupuhelin julkaistaan 11. elokuuta

Nämä kolme puhelinta julkaistaan torstaina.

Motorolan piti julkaista 2. elokuuta maailman ensimmäinen 200 megapikselin kamerapuhelin sekä uusin taittuvanäyttöinen puhelin, mutta julkaisu peruttiin vain tunteja ennen. Taustalla oli Kiinan poliittinen tilanne, mutta nyt Motorola on antanut uuden päivämäärän julkaisulle.

Puhelimet tullaan esittelemään nyt 11. elokuuta Kiinan markkinoilla, eli tämän viikon torstaina. Uusien Motorola Moto X30 Pro- ja Razr 2022 -puhelimien rinnalla Motorola on vahvistanut julkaisevansa myös kolmannen puhelimen. Kyseessä on Kiinan markkinoilla nimeä Moto S30 Pro kantava älypuhelin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Razr 2022

Aikaisemmin vahvistettujen ja paljastettujen tietojen perusteella erityisesti Moto X30 Pro- ja Razr 2022 -puhelimista tiedetään paljon. Razr 2022 tulee olemaan taittuvanäyttöinen simpukkapuhelin, joka saa tehonsa Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiristä. Puhelimeen odotetaan 50 megapikselin pääkameraa sekä 13 megapikselin ultralaajakulmakameraa, mutta myös 32 megapikselin etukameraa.

Razr 2022 tulee tietojen mukaan saamaan 6,7 tuuman kokoisen taittuvan näytön, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Odotettavasti ulkopuolella on 3 tuuman kokoinen näyttö. Motorola on mainostanut puhelimen saavan myös kolmannen sukupolven saranajärjestelmän, joka on aikaisempaa ohuempi. Aikaisempiin uutisiin Razr 2022 -puhelimesta voi tutustua tämän linkin takaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Moto X30 Pro tulee saamaan myös tehonsa Snapdragon 8+ Gen 1 -järjestelmäpiiristä. Puhelimen erikoisuus on 200 megapikselin pääkamera, jollaista ei ole aikaisemmin puhelimissa nähty. Puhelimeen on odotettu myös 50 megapikselin ultralaajakulmakameraa, 12 megapikselin telekameraa sekä 60 megapikselin etukameraa.

Motorola tulee tarjoamaan puhelimessa myös 6,67 tuuman kokoisen kaartuvan näytön, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 144 hertsin virkistystaajuus. Akun latauksesta tiedetään vastaavan 125 watin pikalatauksen sekä 50 watin langattoman latauksen. Tarkemmin tietoihin Moto X30 Prosta voi tutustua aikaisemmista artikkeleistamme tämän linkin takaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola Moto S30 Pro

Samaan aikaan Motorola tulee esittelemään myös Moto S30 Pro -puhelimen, jossa on panostettu kevyeen ja ohueen muotoiluun. Puhelimessa on odotettu olevan 6,55 tuuman kokoinen OLED-näyttöpaneeli, jossa on Full HD+ -tarkkuus. Moto S30 Pro saanee tehonsa iäkkäämmästä Snapdragon 888+ -järjestelmäpiiristä, jonka kaverina on 12 gigatavua RAM-muistia.

Huhujen mukaan puhelimessa on 4270 milliampeeritunnin akku, jota voidaan ladata 68 watin teholla. Moto S30 Pron mitoiksi odotetaan 158,4 x 71,9 x 7,6 millimetriä ja painoksi 170 grammaa. Tarkemmin Moto S30 Prohon voi tutustua aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Puhelimia odotetaan julkaistavaksi myös globaalisti, mutta toistaiseksi Motorola ei ole sitä vahvistanut.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola