MotorolaYleinen

Motorola esitteli uuden Blush Gold -väriversion taittuvanäyttöisestä Razr-puhelimestaan

Motorola on vihdoin esitellyt uuden kultaisen väriversion yhtiön taittuvanäyttöisestä Razr-simpukkapuhelimesta. Kultainen väriversio on nähty jo aikaisemmin vuotokuvissa, ja Motorola on vahvistanut sen olevan tulossa, mutta vasta nyt se on virallisesti julkaistu Yhdysvaltojen markkinoilla.

Uuden väriversion nimi on Blush Gold ja se on saatavilla toistaiseksi vain Yhdysvalloissa verkko-operaattori Verizonin kautta 1499 dollarin hintaan. Uuden värin ohella Motorola ei ole tehnyt muita muutoksia, vaan teknisesti laite on edelleen täysin samanlainen kuin aikaisemmin. Toistaiseksi Motorola ei ole ilmoittanut kultaisen värin saatavuudesta muilla markkina-alueilla. Aikaisemmin Motorola Razr on ollut tarjolla vain mustassa väriversiossa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola aloitti taittuvanäyttöisen Razr-puhelimen myymisen tällä viikolla myös Suomessa ja hintaa laitteella on 1599 euroa. Lisätietoja puhelimesta voi käydä lukemassa aikaisemmasta artikkelistamme.

Lähde: Motorola Razr -tuotesivu

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola