MotorolaMWC 2020XiaomiYleinen

Motorola ja Xiaomi peruivat ensi viikolle suunnitellut puhelinjulkistukset

Älypuhelinvalmistajat Motorola sekä Xiaomi ovat tänään ilmoittaneet peruvansa ensi viikon sunnuntaille suunnitellut älypuhelinjulkistukset. Syy perumiseen on koko Mobile World Congress -messujen peruuntuminen koronaviruksen takia. Aikaisemmin muun muassa suomalainen HMD Global perui samalle päivämäärälle suunnitellun uusien Nokia-puhelimien julkistuksen.

Motorola on ilmoittanut lausunnossaan, että yhtiöllä ei ole enää aikeita esitellä uutuuslaitteitaan MWC 2020 -messujen yhteydessä. Motorola tulee kertomaan mahdollisen uuden julkaisuajankohdan lähipäivien aikana.

“Kuten olet jo todennäköisesti kuullut, GSMA on peruuttanut MWC-tapahtuman Barcelonassa. Motorola oli jo ryhtynyt toimenpiteisiin vähentääkseen läsnäoloaan maailmanlaajuisen terveydellisen tilanteen vuoksi, mutta nyt voimme ilmoittaa, että Motorola ei ole ollenkaan läsnä Barcelonassa tai harjoita mitään toimintaa kaupungissa MWC-viikon aikana. Motorola työskentelee kuitenkin edelleen ahkerasti tulevien tuotejulkistuksien parissa ja kertoo pian enemmän tulevista lanseerauksistaan.”

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Xiaomi on myös odotuksien mukaisesti päättänyt peruuttaa odotetun Xiaomi Mi 10 -huippupuhelimien Euroopan julkistuksen. Tilaisuus oli tarkoitus järjestää aamupäivällä 23. helmikuuta, mutta tilaisuus on siirretty toistaiseksi tuntemattomaan ajankohtaan. Xiaomi julkaisi tänään kotimarkkinoillaan Kiinassa uudet Mi 10- ja Mi 10 Pro -älypuhelimet. 

”Xiaomi on tietoinen ja ymmärtää GSMA:n päätöksen peruuttaa Mobile World Congress Barcelona 2020 -tapahtuman. Koska Xiaomin työntekijöiden, yhteistyökumppaneiden, mediaystävien ja vieraiden turvallisuus ovat ensisijainen tavoite, viivästytämme myös meidän huippuluokan Mi 10 -malliston globaalia julkistusta, minkä suunniteltiin tapahtuvan alun perin 23. helmikuuta, päivää ennen MWC:tä. Järjestämme myöhemmin erillisen julkaisutapahtuman Euroopassa, jossa jaamme tietoa Mi 10 -mallistosta ja muista upeista tuotteista. Haluamme kiittää fanejamme, mediaystäviämme, yhteistyökumppaneitamme ja käyttäjiämme vankkumattomasta tuesta ja kiinnostuksesta tällä haastavalla ajanjaksolla.”

MWC 2020 -messuja ei siis tänä vuonna järjestetä koronaviruksen aiheuttaman huolen takia. GSMA:n toimitusjohtaja John Hoffman ilmoitti eilen illalla virallisessa lausunnossaan, että koronaviruksen puhkeaminen on tehnyt tapahtuman järjestämisen mahdottomaksi.

GSMA edustaa yli 1 200 yritystä mobiilialalla, ja MWC on maailman suurimmat vuosittain Barcelonassa järjestettävät mobiilimessut, jossa tuhansilla yrityksillä on tilaisuus tehdä kumppanuuksia, sopimuksia ja tuotelanseerauksia. MWC-messuilla on suuri taloudellinen vaikutus, sillä se tuottaa vuosittain noin 492 miljoonaa euroa, ja se mahdollistaa myös 14 100 osa-aikaista työpaikkaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola