MotorolaYleinen

Motorola julkaisee uuden puhelimen 17. maaliskuuta – luvassa ”suuri yllätys”

Motorola on aloittanut tänään vihjailemaan kiinalaisessa Weibo-palvelussa, että yhtiö tulee julkaisemaan uuden älypuhelimen kotimarkkinoillaan Kiinassa ensi viikolla. Julkaisu tapahtuu 17. maaliskuuta, joten kovin kauaa uutuuspuhelinta ei tarvitse odottaa. Motorola ei ole myöskään säästellyt ennakkohehkutuksesta, sillä Motorola-pomo asettaa julkaisulle kovia odotuksia.

Tulevan julkaisun luvataan tarjoavan alalle suuren yllätyksen ja Motorola-pomo Chen Jin on todennut muun muassa toimittajakumppanien olleen hämmästyneitä tulevasta laitteesta. Lisäksi puhelimen on kerrottu olevan sellainen, jonka voi ostaa helposti ”silmät kiinni”.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorolan julkaisemassa teaser-kuvassa vilahtaa verhojen takaa Motorola Moto G200, joka tunnetaan Kiinan markkinoilla myös Edge S30 -mallinimellä. Tämän merkitystä julkaisuun ei tiedetä, sillä odotettavasti Motorola tulee esittelemään uuden version Motorola Edge X30 -puhelimesta. Kyseessä on Kiinan markkinoiden versio Motorola Edge 30 Prosta, joten kyseessä on todellinen huippupuhelin. 17. maaliskuuta Motorola saattaa esitellä puhelimesta näytönalaisella etukameralla varustellun version.

Teknisesti näytönalaisen kameraversion ei pitäisi olla mitenkään erilainen verrattuna normaaliin versioon. Tehoista odotetaan vastaavan Qualcommin tuoreimman Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiirin. Etuosan kamera on nyt piilotettu näytön alle, mutta senkin tarkkuus on edelleen 60 megapikseliä. Toistaiseksi ei ole tarkkaa tietoa siitä, miten hyvää jälkeä näytönalainen etukamera tulee tuottamaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Viime joulukuussa Motorola kertoi Edge X30 -puhelimen julkaisun aikaan myös versiosta, jossa on näytönalainen kamera. Silloin puhelimen kerrottiin tulevan myyntiin 12 + 256 gigatavun versiossa 3999 juanin hintaan, joka vastaisi 579 euroa.

Lähde: Weibo (kiinaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola