SamsungYleinen

Nyt lähtivät laturit myös Samsungin halpapuhelimista – ”myydään erikseen”

Samsung Galaxy A13 5G toimitetaan ilman laturia.

Samsung, Apple ja monet muut älypuhelinvalmistajat ovat jo muutaman vuoden ajan toimittaneet lippulaivapuhelimensa ilman latureita. Taustalla on kerrottu olevan se, ettei kuluttajille toimiteta turhaan latureita ja näin voidaan säästää luontoa. Samsung on nyt myös laajentanut tätä toimintatapaa yhtiön halpapuhelimiin.

Viime viikolla julkaistiin uudet Galaxy A13- ja Galaxy A23 -älypuhelimet, jotka edustavat Samsung tuoreinta päätöstä. Kyseessä ovat noin 200 euron hintapisteeseen sijoittuvat puhelimet, eikä niiden mukana toimiteta enää latureita. Tieto on tullut ilmi muutamien eurooppalaisten jälleenmyyjien listauksista, joissa myyntipakkauksen ei kerrota enää sisältävän latureita. Samsung ei tietoa kertonut rehellisesti tai suoraan julkaisun aikaan.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samalla tieto on vahvistettu hyvin pienellä präntillä Samsungin mediasivustolla. Sivustolla kerrotaan, että laturit on ostettava erikseen. Toki Samsungin huomautuksessa on puhuttu 25 watin tehoisesta laturista, joten sen on voitu odottaa tarkoittavan, että Samsung on laittanut pakettiin silti jonkin tehottomamman laturin.

Nähtävästi laturia ei kuitenkaan missään muodossa uutuuspuhelimien myyntipakkauksesta löydy. Galaxy A13- ja Galaxy A23 -puhelimien ohella myös uusien Galaxy M23 5G- ja Galaxy M33 5G -puhelimien myyntipakkauksesta ei latureita odoteta löytyvän. Euroopan markkinoiden lisäksi vastaavan lähestymistavan Samsung on ottanut myös Yhdysvalloissa. Samsungin useiden edullisien puhelimien tuotesivuilla todetaan, että laturit ja kuulokkeen on ostettava erikseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samalla kun Samsung on päättänyt ottaa laturit pois myyntipakkauksista, niin yhtiö on päättänyt myös vaihtaa USB-kaapelia. Aikaisemmin edullisien puhelimien mukana Samsung on toimittanut USB-C-USB-A-kaapelin, mutta nyt mukana toimitetaan ainakin Yhdysvalloissa USB-C-USB-C-kaapeli. Tämän takia vanhojen puhelimien mukana tulevat laturit eivät ole yhteensopivia uuden kaapelin kanssa, ja kuluttajien tarvitsee ostaa pahimmassa tapauksessa myös uusi laturi.

Lähde: 9to5Google.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung