MotorolaYleinen

Motorola julkistanee uuden puhelimen 15. toukokuuta Brasiliassa

Motorola on lähettänyt maailmalla kutsuja tulevaan julkaisutilaisuuteen, joka järjestetään Brasilian Sao Paulossa. Viralliselta näyttävä kutsu on jaettu Twitterissä. Toistaiseksi Motorola ei ole kuitenkaan vahvistanut virallisesti omissa sosiaalisen median kanavissaan tilaisuutta, joten tieto kannattaa ottaa toistaiseksi pienellä varauksella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kuvan perusteella julkaisutilaisuus olisi 15. toukokuuta, eli parin viikon päästä. Todennäköisesti tilaisuuden antimiin tulee kuulumaan muun muassa huhuttu Motorola One Vision, joka kuuluu Android One -tuoteperheeseen.

Huhujen mukaan One Vision -puhelimessa olisi 6,2 tuuman Full HD+ -tasoinen kosketusnäyttö, jossa on myöskin 21:9-kuvasuhde. Puhelimessa pitäisi myöskin olla Samsungin Exynos 9610 -järjestelmäpiiri, jonka kaverina on 3 tai 4 gigatavua RAM-muistia. Sisäistä tallennustilaa on tulossa tarjolle 32, 64 tai 128 gigatavua versiosta riippuen. Kameroita laitteen takaosaan odotetaan kaksin kappalein, joista pääkameran tarkkuus on 48 megapikseliä. Huhuttujen tietojen mukaan laitteessa on myös 3500 milliampeeritunnin akku sekä USB-C-tyypin latausliitin.

Lähde: GSMArena.com, Twitter

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola