MotorolaYleinen

Motorolan Android 12 -päivitykset käynnistyivät ensimmäiselle puhelimelle – Suomessa saadaan edelleen odottaa

Motorola Moto G Pro

Motorola ilmoitti viime joulukuussa aloittavansa Android 12 -päivityksien jakelun ensimmäisille puhelimilleen helmikuun aikana. Nyt Motorola on myös lupauksensa täyttänyt, sillä ensimmäinen puhelin on saanut päivityksen ensimmäisellä markkina-alueella. Suuria hurraa-huutoja se ei kuitenkaan ansaitse, sillä mistään laajasta jakelusta ei ole kyse.

Android 12 -päivityksen jakelu on käynnistynyt Motorola Moto G Pro (XT2043-7) -puhelimelle Briteissä. Päivityksen versionumero on S0PR32.44-11-8. Motorola tulee laajentamaan päivityksen jakelua todennäköisesti pian myös muille markkina-alueille, mutta Motorolan tuntien siihen voi myös mennä hyvin pitkään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola on ilmoittanut aikaisemmin tuovansa Android 12 -päivityksen kymmenille puhelimille helmikuusta alkaen. Moto G Pro on hieman yllättävä laite Android 12 -päivityksen jakelun aloittamiseen, sillä Motorola ei ole päivittänyt edes mitään lippulaivapuhelimiaan vielä uusimpaan versioon. Lisäksi Moto G Pro ei ole enää millään tavalla uusi puhelin, sillä se julkaistiin jo vuonna 2020.

Motorolan puhelimet tulevat saamaan pitkälti puhtaan Android 12 -käyttöjärjestelmän, eli mukana on kaikki tutut Android 12:n ominaisuudet. Android 12 on yksi suurimmista päivityksistä vuosiin, sillä se tuo mukanaan täysin uudistetun Material You -muotokielen ja uuden käyttöliittymän. Android 12:n keskiössä on persoonallisempi käyttökokemus, parempi yksityisyys sekä monet muut kattavat ominaisuudet. Tarkemmin Android 12 -version uudistuksiin voi käydä tutustumassa aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Motorola on luvannut Android 12:n perusuudistuksien ohella myös parempaa tietoturvaa Lenovon kehittämän Thinkshield for Mobile -ohjelmiston avulla. Lisäksi Motorola on parantanut Gameplay-tilaansa, joka helpottaa mobiilipelien pelaamista ja estää tarvittaessa ilmoitukset. Lisäksi päivityksen jälkeen puhelimiin on aikaisempaa helpompi siirtää tietoja vanhasta Android-puhelimesta, mutta myös iPhone-puhelimista kaapelin tai langattoman verkon välityksellä.

Lähde: XDA Developers

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola