MotorolaYleinen

Motorolan tuleva taittuvanäyttöinen Razr-puhelin esillä live-vuotokuvissa – luvassa paljon parannuksia

Motorola Maven / Kuva: Evan Blass

Motorola on jo aikaisemmin vahvistanut julkaisevansa tämän vuoden aikana uuden sukupolven Razr-älypuhelimen, joka olisi seuraaja vuonna 2020 julkaistulle Razr 5G -puhelimelle. Tulevan puhelimen koodinimi on ”Motorola Maven” ja kyse on jo Motorolan kolmannen sukupolven taittuvasta laitteesta.

Aikaisemmat Motorolan taittuvanäyttöiset puhelimet ovat olleet varustellun keskitason ominaisuuksilla, mutta nyt tulevassa puhelimessa on huippuluokan toteutuksia. Tunnettu vuotaja Evan Blass on julkaissut 91mobiles.com-sivustolla artikkelin, jossa on kerrottu Motorola Maven -puhelimen tietoja sekä mukana on kaksi live-vuotokuvaa laitteesta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorolan kerrotaan tähtäävän julkaisuun kesän aikana. Puhelimeen on tulossa Qualcommin huippuluokan järjestelmäpiiri, joka on tietojen mukaan nykyinen Snapdragon 8 Gen 1 tai huhuttu Snapdragon 8 Gen 1+. Tiedot ovat kuitenkin kertoneet Qualcommin viivästyttävän plus-version julkaisua, joten varmuutta ei ole, millä järjestelmäpiirillä puhelin esitellään. Motorolan odotetaan tarjoavan puhelinta 8 tai 12 gigatavun RAM-muistilla sekä 256 tai 512 gigatavun sisäisellä tallennustilalla.

Puhelimessa pitäisi olla kaksoiskamera, joka koostuu f/1.8-aukolla varustellusta 50 megapikselin pääkamerasta sekä 13 megapikselin ultralaajakulmakamerasta, joka toimii myös makrokamerana. Etuosaan on tulossa yksi 32 megapikselin kamerasensori selfiekuvia ja videopuheluita varten.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vuotokuvat paljastavat Motorolan uusitun muotoilun, joka on hieman samanlainen kuin Samsung Galaxy Z Flip -puhelimissa. Motorolalla on nähtävästi ulkopuolella edelleen selvästi kilpailijoita suurempi näyttö, mutta nyt mukaan on saatu kaksoiskamera ja LED-salamavalo. Sisäpuolen kuvasta voidaan nähdä, että yläreunassa on etukameraa varten tehty reikä, eikä enää ole lovea kuin aikaisemmin. Kuvien perusteella puhelin on valmistettu alumiinista ja lasista.

Julkaisua odotetaan aluksi Kiinan markkinoilla heinä-elokuussa ja luvassa on väriversiot musta Quartz Black ja sininen Tranquil Blue. Puhelinta odotetaan myöhemmin myös globaalisti myyntiin.

Lähde: 91mobiles.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola