ArvostelutMotorolaYleinen

Arvostelussa Motorola Razr 5G – Taittuvanäyttöinen simpukkapuhelin yllättää käytännöllisyydellään

Motorola Razr 5G

Motorola on yksi harvoista älypuhelinvalmistajista, jotka ovat lähteneet kilpailemaan taittuvanäyttöisten älypuhelimien kategoriaan. Motorola on julkaissut markkinoille jo kaksi taittuvanäyttöistä simpukkapuhelinta, jotka ovat Motorola Razr sekä Motorola Razr 5G. Olemme SuomiMobiilissa tutustuneet kahden viikon verran Razr 5G -malliin, ja kyseessä on Motorolan uusin taittuvalla näytöllä varusteltu älypuhelin.

Razr 5G -puhelimen suurin erikoisuus on taittuva näyttöpaneeli, joka on kooltaan 6,2 tuumaa. Lisäksi Motorola on toteuttanut puhelimen ulkopuolelle suhteessa kookkaan 2,7 tuuman näytön, jonka kautta suurinta osaa laitteen toiminnoista voidaan hyödyntää. Vaikka hintaa laitteella on 1499 euroa Suomessa, niin kyseessä on teknisesti keskiluokan laite. Motorola hyödyntää laitteessa Snapdragon 765G -järjestelmäpiiriä, joka on nähty jopa alle 400 euron puhelimissa. Motorola Razr 5G:n muita kohokohtia ovat 48 megapikselin kamera, 2800 milliampeeritunnin akku sekä Android 10 -käyttöjärjestelmä.

Tulemme tässä arvostelussa tutustumaan kattavasti taittuvanäyttöiseen Motorola Razr 5G -puhelimeen noin kahden viikon mittaisen aktiivisen testijakson perusteella. Arvostelussa tutkimme puhelimen rakennetta, näyttöjä, teknisiä ominaisuuksia, 5G-yhteksiä sekä kameroita. Lisäksi kerron henkilökohtaisen mielipiteeni sekä kokemukset uudenlaisen simpukkapuhelimen käytöstä päivittäisessä käytössä.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tekniset tiedot
Motorola Razr 5G (XT2071-4)
Mitat [suljettuna]: 91.7 x 72.6 x 16 mm
Mitat [avattuna]: 169.2 x 72.6 x 7.9 mm
Paino: 192 g
Rakenne: alumiinikehys / Gorilla Glass 5-lasi / muovi / ruostumaton teräs
Päänäyttö [taipuva]: 6.2 tuumaa / P-OLED / 2142 x 876 / 21:9-kuvasuhde / 60 Hz
Ulkonäyttö: 2.7 tuumaa / 600 x 800 / OLED
Suoritin: 8-ytiminen Qualcomm Snapdragon 765G (Adreno 620)
Muisti: 8 Gt RAM-muistia [LPDDR4x]
Tallennustila: 256 Gt sisäistä tallennustilaa (UFS 2.1)
Takakamera: 48 MP pääkamera (f/1.7 / 26 mm / 1/2.0" / 0.8 µm / DPAF / OIS) + LED-salama
Etukamera [sisäpuolella]: 20 MP etukamera (f/2.2 / 0.8 µm)
Akku: 2800 mAh (ei irrotettava)
Käyttöjärjestelmä: Android 10 / My UX (1. marraskuuta 2020 tietoturva)
Muuta: NFC / Dual-SIM (nano-SIM + eSIM) / 15 watin langallinen lataus
Liitännät: USB-C
Ääni: Bluetooth 5.1 / yksi kaiutin
Tunnistimet: valoisuustunnistin / etäisyystunnistin / kiihtyvyystunnistin / E-kompassi / gyroskooppi / sormenjälkilukija takana
Värit: Musta (Polished Graphite)
Hinta: 1499 €

Myyntipakkaus

Motorola Razr 5G -puhelimen myyntipakkauksen sisältö.

Koska Motorola Razr 5G on massasta poikkeava älypuhelin, niin myös myyntipakkaus on selvästi erilaisempi kuin mihin on totuttu. Myyntipakkaus on viimeisen päälle viimeistelty ja se koostuu muovista ja pahvista. Myyntipakkauksen päällä on läpinäkyvästä muovista tehty yläosa, jota koristaa Motorolan logo, Razr-logo sekä 5G-logo. Pakkaus avataan nostamalla ”kansi” pois päältä, jolloin esille tulee itse Razr 5G -puhelin omasta telineestään, jota voidaan käyttää myös kaiuttimien vahvistamiseen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Myyntipakkauksessa on myös kankainen kotelo, joka muistuttaa muun muassa aurinkolasikoteloa. Kotelo pitää sisällään pikakäyttöoppaan, turvallisuustietoja, 18 watin pikalaturin sekä USB-C-tyypin liittimellä varustellun lataus- ja tiedonsiirtokaapelin. Kotelossa on myös metallinen SIM-korttiluukun avaustyökalu, laadukkaan oloiset langalliset USB-C-tyypin nappikuulokkeet sekä kahdet eri kokoiset silikonitulpat kuulokkeita varten.

Motorola Razr 5G -puhelimen myyntipakkaus on siis poikkeava ulkoisesti sekä muutenkin toteutukseltaan hyvin mielenkiintoinen. Lisäksi myyntipakkauksessa on kaikki käytön aloittamiseen vaadittava sekä hieman enemmän. Toki jonkinlaiset suojakuoret puhelimelle olisi voinut löytyä suoraan paketista otettaessa, mutta nyt sellaiset on hankittava erikseen.

Laatutuntuma ja ulkoiset huomiot

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Motorola on toteuttanut Razr 5G -puhelimen erityisesti laatu ja tyylikkyys edellä, joten kyseessä on mukavan viimeistelty sekä kompakti älypuhelin. Motorola on valmistanut puhelimen 7000-sarjan alumiinikehyksestä sekä Gorilla Glass 5 3D-lasipinnoista. Saranaosassa Motorola on hyödyntänyt myös ruostumatonta terästä. Kyseessä on ulkoisesti siis hyvin premium-tason laite, ja muovia käytetään ainoastaan taittuvassa näytössä.

Puhelin on esitelty globaalisti kolmessa väriversiossa, jotka ovat Polished Graphite, Blush Gold sekä Liquid Mercury. Suomessa Motorola tarjoaa laitetta ainoastaan yhdessä väriversiossa, joka hopea Liquid Mercury. Puhelimessa on mattapintainen alumiinikehys, mutta lasipinnat ovat kiiltävät. Lisäksi saranassa oleva ruostumaton teräs on viimeistelty kiiltäväpintaiseksi.

Ensinnäkin on pakko todeta, että Motorola Razr 5G on melkoisen kompakti paketti, kun puhelin on suljettuna. Puhelimen mitat ovat suljettuna 91,7 x 72,6 x 16 millimetriä, joten puhelin mahtuu helposti pieneenkin taskuun. Välillä testijakson aikana ei edes huomannut, että puhelin on taskussa kompaktin kokonsa takia. Motorola Razr 5G:n ollessa avattuna kyseessä on varsin perinteisen kokoinen laite, sillä mitat ovat tällöin 169,2 x 72,6 x 7,9 millimetriä. Avattuna puhelin on suhteessa varsin kapea, mutta silti korkea. Painoa laitteella on 192 grammaa, joten painoa ei ole liikaa.

Motorola Razr 5G:n liukkaus on mielestäni yksi suurimmista ongelmista, sillä laitteen avaaminen sekä kädessä pitäminen ovat haastavaa kiiltävien lasipintojen takia. Toki käyttöön tottuu ajan kanssa, mutta jonkinlaisien suojakuorien käyttö on vähintäänkin suositeltavaa. Koska Motorola hyödyntää Gorilla Glass 5 -lasipintoja, niin mitään suurempia naarmuja ei testijakson aikana tullut. Toki pieniä naarmuja oli siellä täällä havaittavissa jo heti aluksi, sillä laite oli ollut jo testattavana muilla tahoilla.

Yleisesti Motorola Razr 5G on kuitenkin erittäin laadukas laite, joka on tarvittaessa normaalin puhelimen kokoinen sekä tarvittaessa erittäin kompakti ja helposti pieneenkin tilaan mahtuva laite. Itse tykkään Razr 5G:n kaltaisesta simpukkapuhelinrakenteesta, sillä se tuo mukanaan nostalgisia tunteita, mutta se on myös yllättävän käytännöllinen toteutus. Perinteisien puhelimien jatkuvasti suurentuessa myös kompakteimmille puhelimille on varmasti ystävänsä. Parasta Motorola Razr 5G:n rakenteessa on se, että kompakti rakenne ei kuitenkaan rajoita laitteen toiminnallisuuksia ollenkaan.

Motorola on erikoisesti luvannut Razr 5G:n rakenteen olevan roiskevedenkestävä, vaikka mitään virallista IP-luokitusta ei löydykään. Puhelimessa oleva vettä hylkivä rakenne auttaa suojaamaan kohtuulliselta vesialtistukselta, kuten roiskeilta tai vähäiseltä sateelta. Motorola on myös painottanut, että Razr 5G:tä ei ole suunniteltu upotettavaksi veteen tai altistetuksi paineistetulle vedelle tai muille nesteille. Puhelimen takuu ei kata mitään nesteen aiheuttamia ongelmia.

Suljettuna Motorola Razr 5G:n etuosassa on esillä pieni näyttöpaneeli, jota on suojaamassa Gorilla Glass 5 -lasipinta. Näyttö on mielenkiintoisesti hieman ylä- ja alareunoistaan pyöristetty, mutta muuten yleinen toteutus on suorakulmion muotoinen. Näytön alapuolella on esillä pääkamera, jonka rinnalla on LED-salamavalo, TOF-anturit sekä lasertarkennus. Etuosassa on myös nähtävillä kaksi mikrofonia, joista yksi on yläosassa ja toinen alaosassa. Motorola Razr 5G:n takaosassa on suljettuna ainoastaan perinteikäs sormenjälkilukija, jonka yhteydessä on legendaarinen M-logo. Lisäksi takaosassa on Razr-logo ja muita vaadittuja tietoja hyvin pienellä ja huomaamattomalla präntillä.

Kun Razr 5G avataan, niin sisältä paljastaa taittuva näyttöpaneeli. Näyttö peittää ainoastaan noin 70 prosenttia pinta-alasta, mikä johtuu varsin suurista kehyksistä kauttaaltaan, ja alareunaan on jätetty selvästi paksumpi kaistale. Yläosassa nähdään lovitoteutus, jossa on etukamera, puheluihin käytettävä kuuloke sekä valoisuuden- ja etäisyydentunnistimet. Puhelimen ollessa avattuna aikaisemmin etu- ja takaosiksi nimitetyt osat tekevät yhdessä takaosan. Takaosassa on tällöin siis pääkamera, pikkunäyttö ja sormenjälkilukija.

Puhelimen ollessa avattuna, on oikean reunan yläosassa äänenvoimakkuuspainikkeet ja vasemmassa reunassa virtapainike. Painikkeet jäävät puhelimen yläreunaan, josta ne ovat varsin haastavasti saavutettavissa, mutta käyttöön toki tottuu pidemmässä käytössä. Painikkeet on valmistettu kehyksen tapaisesti alumiinista ja niiden tuntuma on todella hyvä. Motorola Razr 5G:n yläreunaan ei ole laitettu mitään, kun taasen alareunassa on kaiutin, USB-C-tyypin latausliitin sekä SIM-korttitelakka. Laitteeseen on mahdollista asettaa yksi nano-SIM-kortti, mutta toisen SIM-kortin saa toteutettua eSIMillä.

Kestääkö sarana käytössä?

Sarana on yksi taittuvanäyttöisten puhelimien suurimmista kysymysmerkeistä, sillä niiden kestävyys on aina hieman kyseenalaista. Motorola on toteuttanut saranan varsin yksinkertaisella tavalla, eikä se ole yhtä kehittynyt kuin Samsungin taittuvanäyttöisissä puhelimissa. Saranassa on kaksi asentoa, jotka ovat auki tai kiinni, kun Samsungin puhelimissa sarana pystytään lukitsemaan lähes mihin asentoon tahansa. Vaikka Motorola Razr 5G:n sarana on yksinkertaisempi, niin se ei tee siitä mielestäni yhtään huonompaa.

Motorola on luvannut, että Razr 5G -puhelimessa oleva sarana ja taittuva näyttö kestävät jopa 200 000 taivutuskertaa. Tämä tarkoittaa, että puhelinta voidaan avata keskimäärin 100 kertaa päivässä viiden vuoden ajan. Kestävyyden kanssa ei pitäisi siis olla mitään ongelmia, vaan puhelinta voidaan taivutella lähes rajoittamattomasti. Saranamekanismi on valmistettu ruostumattomasta teräksestä, jotta se kestäisi kulutusta paremmin.

Näyttö nousee hieman saranan kohdalta.

Testijakson aikana Motorolan toteutus saranasta ei suuremmin päässyt vakuuttamaan samalla tavalla kuin Samsungin versiot, mutta ei kyseessä ole kuitenkaan täysin huono toteutus. Selvästi enemmän esillä oleva saranarakenne herättää kuitenkin hämmennystä, sillä Razr 5G:n kohdalla esimerkiksi hiekka tai pöly pääsevät rakenteisiin yllättävän helposti, joten laitetta kannattaa käyttää varsin varovasti. Esimerkiksi puhelimen ollessa auki on molemmilla reunoilla nähtävissä saranan hammasrattaat. Lisäksi Razr 5G -puhelinta taivutettaessa näyttö liukuu hieman alaspäin, ja saranan kohdalta näyttö nousee hieman ylöspäin. Toteutus ei ole siis tiivis, ja laitteen näytön alle ja saranaan saattaa tietyissä tilanteissa mennä likaa.

Teoreettisesti on myös mahdollista, että näyttö hajoaa herkemmin, jos esimerkiksi pieni kivi pääsee näytön alapuolelle. Testijakson aikana näin ei päässyt käymään, mutta huonolla tuurilla kyseessä saattaa olla ongelma. Ja odotettavasti Motorola Razr 5G:n näytön korjaus ei ole mistään edullisimmasta päästä, kun kyseessä on taittuvanäyttöinen laite.

Päivittäisessä käytössä saranan toiminta oli kuitenkin hyvä, eikä se tuottanut suuremmin päänvaivaa. Sarana ei löystynyt testijakson aikana ollenkaan, vaan Motorola Razr 5G oli jokaisella kerralla miellyttävää napauttaa kiinni saranan voimalla. Sarana piti kuitenkin hieman ääntä aina taivuteltaessa, mutta mitään rusahteluita tai muita pelottavia ääniä ei saranasta lähtenyt.

Motorola Razr 5G -puhelimen ulkoinen toteutus yhdistettynä varsin jämäkkään saranaan tuotti myös pienen ongelman. Puhelinta ei ollut kovin helppo avata yhdellä kädellä laitteen lasipinnoista johtuvan liukkauden takia. Puhelimen avaamista joutui myös hetken totuttelemaan, ennen kuin se sujui luonnollisesti. Motorola Razr 5G:n avaamiseen vaadittiin kuitenkin usein kahta kättä, jotta puhelin pysyisi kädessä paremmin ja tippumatta.

Taittuvanäyttö on miellyttävä käyttää

Puhelimen sisäpuolella oleva taittuva näyttö on varmasti mielenkiintoisin yksityiskohta. Motorola hyödyntää 6,2 tuuman pOLED-näyttöpaneelia, jossa on 2142 x 876 pikselin tarkkuus. Näyttö taittuu vaakasuunnassa kahtia, minkä ansiosta Motorola Razr 5G -puhelimesta saadaan erittäin kompakti. Näytössä on yläreunassa leveähkö lovitoteutus ja näyttö kaartuu ylä- ja alareunoista mielenkiintoisesti. Aivan huippuluokkainen näyttö ei ole kyseessä, sillä siinä on vielä perinteikäs 60 hertsin virkistystaajuus, minkä lisäksi HDR10-tuki puuttuu.

Näytön heikoin lenkki on mielestäni tarkkuus, sillä kyseessä on alle Full HD -tasoinen näyttöpaneeli. Päivittäiseen käyttöön 373 pikseliä tuumaa kohden kuitenkin mielestäni riittää hyvin. Taittuva näyttö ei tarjoa mitään suurempia erikoisuuksia, vaan 6,2 tuuman näytöltä pystytään käyttämään laitetta kuin mitä tahansa muutakin perinteistä älypuhelinta. Valttikorttina on kuitenkin se, että suuri näyttö saadaan taitettua nyt kompaktiksi.

OLED-tekniikan ansiosta näyttö toistaa värit miellyttävästi ja musta on oikeasti mustaa. Näyttöä varten Motorola antaa tuttuja asetuksia, sillä näytön väritoistoa voidaan säätää kolmesta oletusasetuksesta (luonnollinen, tehostettu ja kylläinen). Muita näytön asetuksia ovat muun muassa tumma teema, huomioiva näyttö sekä tutut asetukset, eli näytön kirkkauden säätö ja yövalo. Henkilökohtaisesti olisin toivonut näytölle löytyvän hieman enemmän asetuksia.

Yksi heikkous on mielestäni 60 hertsin virkistystaajuus. Monissa normaaleissa puhelimissa on jo korkeampi 90 tai 120 hertsin virkistystaajuus, joten sellaisen näkeminen Motorola Razr 5G:ssa ei olisi ollut huono idea. Korkeampi virkistystaajuus tekee näytön käyttökokemuksesta aikaisempaa sulavamman ja miellyttävämmän. Normaalin 60 hertsin virkistystaajuuden huomaa heti, jos on aikaisemmin käyttänyt puhelinta korkeammalla virkistystaajuudella.

Motorola Razr 5G:n päänäytöllä on Widevine L1 -sertifikaatti, mutta valitettavasti siitä ei ole suuremmin hyötyä. Monet suoratoistopalvelut tarjoavat vain HD-tasoista sisältöä ilman HDR-ominaisuuksia. Tämä johtuu siitä, että näytössä ei ole virallisesti HDR10-tukea, ja näytön tarkkuus on sen verran alhainen, ettei Full HD -videoiden katselu ole mahdollista.

Näytön taitoskohta varsin huomaamaton käytössä

Taitoskohtaa ei kovin hyvin huomaa käytössä, mutta sen näkee selvästi kupruina näytön pinnassa.

Taittuvien näyttöjen yksi puhutuimmista yksityiskohdista on taitoskohta, joka näkyy ja tuntuu näytön pinnassa. Samsungin taittuvanäyttöisissä puhelimissa näyttö on yleisesti taittunut lähes kahtia, jolloin näyttöön on tullut yksi terävä saumakohta. Motorola Razr 5G:ssa taitoskohta ei ole yhtä jyrkkä, joten yhtä selvää taitosta ei näyttöön tule, vaan taitosalue on selvästi laajempi. Motorolan toteutuksen vahvuus on se, ettei taitoskohta ole selvästi havaittavissa sormella, mutta sen huomaa kuitenkin tietystä kulmasta katsottaessa.

Päivittäisessä käytössä taitoskohta on kuitenkin varsin huomaamaton, eikä sitä havaitse sormella yhtä hyvin kuin Samsungin toteutuksissa. Suoraan näyttöä katsottaessa ei minkäänlaista taitoskohtaa ole havaittavissa, joten se ei häiritse myöskään videoiden katselua. Kokonaisuudessaan Motorolan toteutus on hyvä, eikä siitä ole suuremmin valittamista. Karu totuus kuitenkin on, että näytöissä on aina taitoskohta, jos sitä taitetaan.

Taitoskohdan ohella Motorola Razr 5G:n kanssa kannattaa pitää mielessä, että näyttö on todellakin pelkkää muovia. Puhelinta ei kannata käyttää terävien kynsien kanssa tai muutenkaan altistaa teräville asioille. Näyttö on herkkä naarmuuntumaan, tai ainakin painaumat näkyvät siinä hyvin. Testijakson aikana oli kuitenkin havaittavissa, että Motorolan näyttö oli hieman kovemman tuntuinen kuin Samsungin vastaavat näytöt. Tämä johtuu siitä, ettei näytössä ole mitään suojakalvoa asennettu. Näyttö kerää myös varsin mukavasti sormenjälkiä, mutta ne onneksi lähtevät pyyhkimällä pois.

Pikkunäyttö on yllättävän käytännöllinen ja tarjoaa paljon ominaisuuksia

Vaikka taittuvanäyttö on mielenkiintoinen Razr 5G -puhelimessa, niin itse olin jopa enemmän innostunut ulkopuolella olevasta näytöstä. Motorola on tuonut puhelimen ulkopuolelle 2,7 tuuman gOLED-näyttöpaneelin, jonka tarkkuus on 800 x 600 pikseliä. Kyseessä on kosketusnäyttö, jonka kautta on mahdollista suorittaa monia laitteen toimintoja ilman suuremman näytön avaamista. OLED-tekniikan ansiosta näyttö on varsin huomaamaton puhelimen ulkopuolella, mutta samalla se tarjoaa erinomaisen käyttökokemuksen.

Pikkunäytöltä on helppo tarkistaa ilmoitukset tai kellonaika, mutta näytöstä on myös moneen muuhun asiaan. Esimerkiksi kamerasovellus on räätälöity pikkunäytölle niin, että pääkameralla voidaan ottaa selfieitä. Lisäksi näytöltä päästään käsiksi puhelimen pikavalintoihin, joita ovat muun muassa näytön kirkkauden säätö, yhteysasetukset sekä taskulamppu. Pikkunäytölle voidaan asettaa myös yhteystietojen pikavalintoja, joista voidaan soittaa nopeasti tärkeimmille yhteyshenkilöille.

Yksi mielenkiintoinen ominaisuus on myös se, että pikkunäytöllä voidaan avata suurin osa puhelimen sovelluksista. Näytöltä voidaan katsoa YouTube-videoita, selata Twitteriä sekä vastata esimerkiksi WhatsApp-viesteihin ilman, että suurempi näyttö täytyisi avata. Eri asia on kuitenkin se, onko sovelluksien käyttämisessä näin pienellä näytöllä mitään järkeä. Twitterissä näkyy tasan yhden twiitin kerrallaan ja videoiden katselu on melkoista tihrustusta. On kuitenkin myös sovelluksia, joissa toiminnallisuus on hyvin hyödyllinen, sillä esimerkiksi viesteihin vastaaminen onnistuu kohtalaisen hyvin pikkunäytöltä, vaikka näppäimistö onkin hieman pieni.

Pikkunäytön vahvuus on mielestäni siinä, että sen kautta voidaan suorittaa 90 prosenttia puhelimen toiminnoista. Motorola on suunnitellut sen niin, ettei suurempaa näyttöä tarvitse aina ottaa esille, jos haluaa vastata viesteihin, puheluihin tai esimerkiksi navigoida Google Mapsilla. Lisäksi pikkunäyttö vähentää taittuvan päänäytön käyttöä sekä pitää näytön suojassa sisäpuolella. Kokonaisuudessaan monipuolinen pikkunäyttö on loistava ja ominaisuus, jolla Motorola Razr 5G eroaa kilpailijoistaan.

Tekniikka, suorituskyky ja 5G

Teknisesti Motorola Razr 5G ei ole aivan sellainen kuin mitä 1499 euron puhelimelta voisi odottaa, sillä Motorola hyödyntää ratkaisuja, joita on nähty jo monissa alle 400 euron puhelimissa. Puhelimen sisällä on hyvin tuttu Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri, toisin kuin esimerkiksi monissa taittuvanäyttöisissä puhelimissa, joissa on huippuluokkainen Snapdragon 865+.

Motorola on antanut heikommalle järjestelmäpiirille kuitenkin varsin hyvän selityksen, sillä Snapdragon 765G vie laitteen sisällä selvästi vähemmän tilaa kuin viime vuoden monet huippupiirit. Snapdragon 765G oli yksi ensimmäisistä integroidulla 5G-modeemilla varustelluista järjestelmäpiireistä, joten erillistä 5G-modeemia ei ollut tarvetta puhelimen sisälle enää mahduttaa. Esimerkiksi Snapdragon 865+ -järjestelmäpiirin yhteyteen tarvittaisiin erillinen tila modeemille. Kun otetaan huomioon Razr 5G:n kompakti rakenne ja tekniikka sekä mitä pieneen tilaan on pitänyt mahduttaa, niin Motorolan ratkaisu on ollut hyvin looginen.

Qualcommin kehittämä Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri on valmistettu 7 nanometrin tekniikalla ja kyseessä on kahdeksanytiminen järjestelmäpiiri. Snapdragon 765G koostuu yhdestä 2,4 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 475 -ytimestä, yhdestä 2,2 GHz:n taajuudella toimivasta samaisesta Kryo 475 -ytimestä sekä kuudesta 1,8 GHz:n taajuudella hyrräävästä Kryo 475 -ytimestä. Grafiikkasuorittimena toimii Adreno 620.

Motorola Razr 5G on saatavilla ainoastaan yhdessä muistiversiossa, jossa on 8 gigatavua tehokasta LPDDR4X-RAM-muistia sekä UFS 2.1 -tallennustilaa 256 gigatavua. Muistikorttipaikasta on jouduttu puhelimessa karsimaan, mutta tarvittaessa tallennustilaa saadaan lisää erilaisilla pilvipohjaisilla vaihtoehdoilla.

Suorituskyvyltään Motorola Razr 5G ei pääse siis minkään nykyisen taittuvanäyttöisen laitteen tasolle, vaan on selvästi kilpailijoita jäljessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, etteikö Snapdragon 765G -järjestelmäpiirin tehot riittäisi varmasti monille käyttäjille. Ajoimme testijakson aikana puhelimessa läpi tutut suorituskykytestit, joissa Motorola Razr 5G pärjäsi hyvin odotetulla tavalla. Alapuolella olevasta taulukosta on mahdollista verrata Motorola Razr 5G:n saamia pisteytyksiä aikaisemmin arvostelujen taittuvanäyttöisten puhelimien kanssa, joita ovat Snapdragon 865+ -järjestelmäpiiriin perustuva Samsung Galaxy Z Fold 2 sekä Kirin 990 5G -järjestelmäpiiriin perustuva Huawei Mate Xs.

Testitulokset
Motorola Razr 5G (SD765G) Samsung Galaxy Z Fold 2 (SD865+) Huawei Mate Xs (K9905G)
AnTuTu (V8): 316 236 pistettä 597 299 pistettä 478 767 pistettä
Geekbench 4 (single): 2746 pistettä 4492 pistettä 3866 pistettä
Geekbench 4 (multi): 7263 pistettä 12 965 pistettä 12 357 pistettä
Geekbench 5 (single): 593 pistettä 962 pistettä 758 pistettä
Geekbench 5 (multi): 1794 pistettä 3180 pistettä 3007 pistettä
PCMark 2.0: 8040 pistettä 12 646 pistettä 8663 pistettä
3DMark Slingshot Extreme: 3270 pistettä 7715 pistettä 5764 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (graphics): 3284 pistettä 9225 pistettä 6323 pistettä
3DMark Slingshot Extreme (physics): 3222 pistettä 4905 pistettä 4402 pistettä

Suorituskykytestien tuloksista käy heti ilmi, ettei Motorola Razr 5G ole suorituskyvyn osalta kilpailija muille taittuvanäyttöisille puhelimille. Suorituskyky on kuitenkin riittävä päivittäiseen aktiiviseen käyttöön, ja mielestäni juuri sellaiseen käyttöön kuin mihin puhelin on suunnattukin. Motorola Razr 5G on enemmänkin business-käyttäjille, jotka haluavat asioiden sujuvan ongelmitta, mutta äärimmäistä suorituskykyä ei tarvita, koska puhelimella ei pelata tai sitä ei viedä koskaan äärirajoille. Tällaiseen käyttöön puhelin on mielestäni erinomainen, eikä Snapdragon 765G -järjestelmäpiirin heikompi suorituskyky suuremmin näy käytössä.

Snapdragon 765G -järjestelmäpiiriin on integroitu jo varsin tutuksi tullut Snapdragon X52 -modeemi, joka tarjoaa 5G-yhteydet non-standalone- ja standalone-verkoissa (NSA ja SA). Motorola Razr 5G -puhelimeen on saatu tuki 5G-yhteyksille sub-6 GHz -taajuuksilla, mutta luonnollisesti mmWave-tukea ei löydy. 5G-verkoissa modeemin avulla päästään teoreettisesti jopa 3,7 Gbps latausnopeuksiin 5G-verkoissa ja LTE-verkoissa vastaavasti 1,2 Gbps latausnopeuksiin.

Motorola on saanut uutuuspuhelimeen myös hyvän tuen taajuusalueille, sillä Razr 5G tukee yhteensä yhdeksää 5G-taajuusaluetta, jotka ovat n1, 3, 5, 7, 28, 41, 77, 78 ja 79. Suomessa 5G-verkot pohjautuvat tällä hetkellä sub-6 GHz:n n78-taajuusalueeseen, mutta 5G-verkkojen laajentuessa Suomessa ja Euroopan tasolla saattaa uusia taajuusalueita tulla käyttöön. Esimerkiksi Suomessa on otettu käyttöön jo muutamilla alueilla n28-taajuusalue, jolle tuki löytyy myös Motorola Razr 5G -puhelimesta.

Puhelimen 5G-yhteyksiä testattiin Hämeenlinnan alueella Elisan verkossa, jossa päästiin keskimäärin noin 500 Mbps latausnopeuksiin sekä 20 Mbps lähetysnopeuksiin. Yksittäisiä parempiakin tuloksia mitattiin, mutta nopeudet ovat hyvin paljon riippuvaisia sijainnista. Motorola Razr 5G:n viidennen sukupolven mobiiliverkkoyhteydet toimivat siis aivan kuten voi osata odottaakin, eikä niiden kanssa havaittu suurempia ongelmia. Testijakson aikana 5G-testit olivat yksittäisiä, sillä puhelinta käytettiin pääasiassa vain 4G-verkkojen ulottuvilla.

Sormenjälkilukija ja äänentoisto

Sormenjälkilukija löytyy takaosasta.

Motorola on toteuttanut puhelimen takaosaan perinteisen sormenjälkilukijan. Sormenjälkilukija on sijainniltaan varsin otollinen, sillä puhelinta otettaessa taskusta saadaan lukitus avattua hyvin nopeasti esimerkiksi etusormella. Sormenjälkilukija on mielestäni hyvä, mutta ei mistään parhaimmasta päästä. Se toimii mukavan nopeasti ja luotettavasti. Sormenjälkilukija on Motorola Razr 5G:ssä siis varsin hyvä, mutta ei tarjoa mitään suurempia yllätyksiä.

Toinen biometrinen lukituksen avaustapa on kasvojentunnistus. Kasvojentunnistus toimii molemmilla puhelimen kameroilla, joten sitä voidaan hyödyntää Motorola Razr 5G:n ollessa avattuna tai suljettuna. Motorola ei ole ollut koskaan vahvoilla kasvojentunnistuksen käytettävyyden kanssa, eikä Razr 5G tee tässä mitään poikkeusta. Kasvojentunnistus on varsin hidasta tapa avata lukitus, ja sormenjälkilukija päihittää sen mennen tulleen. Lisäksi kasvojentunnistuksen ongelma on sen heikompi turvallisuus, mutta testijakson aikana sitä ei pystytty ohittaa esimerkiksi valokuvalla.

Äänentoisto puhelimessa on vain yhden kaiuttimen varassa, joka löytyy alareunasta. Motorola Razr 5G ei tarjoa siis stereoäänentoistoa, mikä on selvä heikkous. Yhden kaiuttimen varassa oleva äänentoisto on suorastaan umpisurkea, eikä kaiuttimen kautta esimerkiksi musiikin kuuntelu ole kovinkaan miellyttävää. Lyhyisiin YouTube-videoihin äänentoisto riittää, mutta puhelimen kaverina kannattaa olla jonkinlaiset kuulokkeet.

Valitettavasti kuulokeliitintä ei Motorola Razr 5G:stä löydy, vaan laitteen ostajien on tyydyttävä langallisiin USB-C-kuulokkeisiin tai sitten langattomiin kuulokkeisiin. Monenlaisten langattomien kuulokkeiden yleistyessä Motorola Razr 5G tarjoaa tuoreen Bluetooth 5.1 -yhteyden, jonka pitäisi taata vakaa yhteys monien kuulokkeiden kanssa.

Akunkesto ja lataus

Akunkesto ei ole Razr 5G -puhelimessa mikään kovin erikoinen, vaan kyseessä on osa-alue, jossa on jouduttu karsimaan. Puhelimen kompaktiin rakenteeseen ei yksinkertaisesti mahdu kovin suurta akkua, minkä vuoksi Motorola on joutunut tyytymään 2800 milliampeeritunnin akkuun. Motorola on jakanut akun kahteen osaa, sillä laitteen alareunassa on 1255 milliampeeritunnin akku, kun taasen yläreunassa on suurempi 1545 milliampeeritunnin akku.

Testijakson aikana aktiivisessa käytössä akku kesti niukasti vaaditun yhden päivän ajan, eikä yhtään sen enempää. Usein nukkumaan mentäessä akkua oli jäljellä alle 15 prosenttia, joten Razr 5G oli pakko ladata joka yö täyteen, jotta akku kestäisi seuraavankin päivän. Testijakson aikana puhelimen päivittäinen käyttö oli hyvin aktiivista, sillä laitetta käytettiin sosiaalisen median selaamiseen, videoiden katseluun, puheluihin, viestittelyyn sekä kuvaamiseen. Lisäksi puhelimelta saatettiin päivän aikana kuunnella useitakin tunteja putkeen musiikkia Bluetooth-kaiuttimen tai kuulokkeiden kautta. Valitettavasti 5G:n vaikutusta akunkestoon ei päästy todentamaan.

Kokonaisuudessaan Motorola Razr 5G:n akunkesto on varmasti yksi heikoimmista kohdista. Toki on ymmärrettävää, ettei kompaktiin rakenteeseen mahdu kovin suurta akkua, mutta tämänkin olisi voinut kompensoida tehokkaalla pikalatauksella. Valitettavasti näin Motorola ei ole tehnyt.

Motorola Razr 5G -puhelimen mukana toimitetaan 18 watin pikalaturi, mutta laitetta voidaan kuitenkin ladata ainoastaan 15 watin teholla. Mitään kovin kummoista pikalatausta ei laitteesta siis löydy, minkä lisäksi langallinen lataus USB-C-liittimen kautta on ainoa tapa ladata puhelinta. Vaikka Razr 5G on 1499 euron hintainen älypuhelin, niin valitettavasti langatonta latausta ei ole saatu mahdutettua kompaktiin rakenteeseen. Tuttuun tyyliin testasimme kuitenkin mukana toimitettavan pikalaturin latausnopeuden ja testin tulokset ovat nähtävillä alapuolella olevasta kuvaajasta.

Motorola Razr 5G -puhelimen akunlataus mukana toimitettavalla 18 watin laturilla.

Kuten kuvaajasta nähdään, niin Motorola Razr 5G:n varsin pieni akku latautuu varsin hitaasti. Tyhjästä täyteen akku latautuu 125 minuutissa, eli reilussa kahdessa tunnissa. Puolessa tunnissa akkua on saatu ladattua 38 prosenttia ja tunnissa akkua on 74 prosenttia. Akun lataaminen hidastuu 70 minuutin jälkeen, ja 90 prosentin varaustaso saavutetaan vasta 73 minuutin kohdalla. Viimeiset 10 prosenttia latautuvat erittäin hitaasti 52 minuutissa. Henkilökohtaisesti olisin toivonut puhelimessa nähtävän selvästi tehokkaampi lataus, sillä Motorolan puhelimissa on monesti nähty muun muassa 30 watin lataustehoja.

Valitettavasti pakkastestiä ei Motorola Razr 5G -puhelimelle toteutettu taittuvanäytön hajoamisriskin takia. Testijakson aikana puhelinta kuitenkin käytettiin muutaman kerran -10…-18 asteen pakkasessa, eikä näyttö ottanut itseensä pakkasesta ollenkaan. Pidemmässä käytössä pakkanen saattaa kuitenkin koitua näytön kohtaloksi. Motorola ei ole itse ilmoittanut kuitenkaan, etteikö puhelimen pitäisi kestää pakkasta normaaleiden puhelimien tapaisesti.

Kamerat

Motorola ei ole tuonut Razr 5G -puhelimeen kovin montaa kameraa, sillä puhelimen takaosassa on yksi kamera, ja myös sisäpuolelta löytyy yksi etukamera. Motorola hyödyntää puhelimessa Samsungin kehittämää 48 megapikselin kamerasensoria, jossa on f/1.7-aukko, 26 mm polttoväli, 1/2,0” kennokoko, 0,8 µm pikselikoko, vaiheentunnistava automaattitarkennus sekä optinen kuvanvakain. Kameran rinnalla on myös laserautomaattitarkennus sekä ToF-järjestelmä, jotka auttavat paremmassa tarkennuksessa.

Puhelimen sisäpuolella on myös toinen kamera, joka on pääasiallinen selfiekamera. Kyseessä on 20 megapikselin sensori, jossa on f/2.2-aukko sekä 0,8 µm pikselikoko. Motorola Razr 5G ei tarjoa siis mitään lippulaivatason kamerajärjestelmää, ja monesti puhelimessa jääkin kaipaamaan ultralaajakulmakameraa sekä telekameraa. Hyvänä puolena voidaan kuitenkin pitää sitä, ettei Motorola ole tuonut pääkameran rinnalle turhaa makrokameraa.

Mielenkiintoinen ominaisuus puhelimessa on se, että 48 megapikselin pääkameraa pystytään käyttämään myös selfiekuvaamiseen, sillä puhelimen ollessa suljettuna voidaan pikkunäyttöä hyödyntäen päästä käsiksi kameraan. Motorola on kertonut parantaneensa Razr 5G -puhelimen kamerassa erityisesti hämäräkuvausta, mikä on uuden kamerasensorin ja kehittyneiden ominaisuuksien ansiota.

Motorola Razr 5G:n kamerat lyhyesti:

  • Takakamera: 48 megapikseliä (f/1.7, 26 mm, 1/2,0”, 0,8 µm, PDAF, OIS)
  • Etukamera: 20 megapikseliä (f/2.2, 0,8 µm)

Huom. artikkelissa kuvat on pakattu, mutta täydessä resoluutiossa niitä voi tarkastella Google Drivesta.

Pääkameralla taltioidaan tuttuun tyyliin 12 megapikselin kuvia oletusasetuksilla, sillä Motorola hyödyntää pikseleiden yhdistämistekniikkaa. Myös täyden resoluution 48 megapikselin kuvien taltioiminen on mahdollista erillisessä kuvaustilassaan, mutta testijakson aikana kameraa käytettiin pääasiassa vain oletusasetuksilla, joten arvostelussa olevat kuvat ovat tarkkuudeltaan 12 megapikseliä.

Motorola Razr 5G:n kamera on vahvimmillaan hyvässä valaistuksessa, sillä kuviin saadaan mukavasti yksityiskohtia, värit taltioituvat luonnollisina sekä dynaaminen alue on HDR-tilassa erinomainen. Markkinoiden parhaimmasta kamerasta ei ole kyse, vaan 48 megapikselin sensorilla saadaan aikaiseksi hyvää jälkeä, joka riittää varmasti peruskäyttäjälle. Heikommassa valaistuksessa Motorola Razr 5G suoriutuu myös kohtuullisesti, mutta tietyssä pisteessä kuvista tulee kuitenkin varsin tummia, jolloin tarkkoja yksityiskohtia on vähemmän eikä dynaaminen alue ole paras mahdollinen. Heikossa valaistuksessa kamera taltioi värit mielestäni hyvin. Alapuolella on muutamia pääkameralla taltioituja kuvia.

Hämäräkuvausta on puhelimessa avustamassa erillinen yökuvaustila, jonka avulla pystytään ottamaan selvästi parempia kuvia todellakin heikossa valaistuksessa. Alapuolella on kuvapari, joista vasemmanpuoleinen on otettu perusasetuksilla ja oikeanpuoleinen vastaavasti yökuvaustilalla. Kuvien välillä eron huomaa selvästi ja yökuvaustila auttaa selvästi parempien kuvien saamisessa.

Videokuvausta Motorola Razr 5G -puhelimella voidaan harrastaa korkeintaan 4K 30 fps -tasoisena, joten mukana ei ole tukea nykytrendin mukaiselle 8K-kuvaukselle. Muutamien testivideoiden perusteella pääkameralla pystytään taltioimaan laadukkaita videoita, joissa myös vakautus on hyvä optisen vakautuksen ansiosta. Kamera tukee myös Full HD 30/60 fps -videokuvausta.

Motorola on toteuttanut puhelimen niin, että 48 megapikselin pääkameraa voidaan käyttää selfiekuvaamiseenkin, mutta Razr 5G:n sisäpuolella on myös erillinen 20 megapikselin tasoinen selfiekamera. Oletusasetuksilla kameralla taltioidaan 5 megapikselin kuvia, ja ainakin oman kokemukseni mukaan kuvien laatu riittää hyvin sellaiselle käyttäjälle, joka kuvaa aktiivisesti omakuvia.

Motorola Razr 5G on yksi ensimmäisistä Motorolan älypuhelimista, jonka mukana on heti tuoreeltaan täysin uusittu kamerasovellus. Uudessa kamerasovelluksessa Motorola on pyrkinyt selvästi tekemään ulkoasusta modernimman ja saavutettavamman. Suurin osa toiminnoista on laitettu päänäkymässä sovelluksen alareunaan, josta niihin päästään käsiksi helposti yhdellä kädellä. Päänäkymän yläreunassa on ainoastaan tekoälyyn pohjautuvan kuvaustilan ilmaisin, minkä lisäksi oikeassa kulmassa on asetuspainike, josta päästään säätämään sovellusasetuksia.

Kamerasovelluksen alareunassa on ominaisuusvalitsin, jossa voidaan siirtyä video- ja valokuvatilojen välillä sekä lisää-välilehden takaa löytyy suurempi valikoima erilaisia kuvaustiloja. Ominaisuusvalitsimen yläpuolella on perinteikkäät painikkeet taka- ja etukameroiden välillä vaihtamiseen, laukaisupainike sekä painike, josta nähdään nopeasti edellinen kuva. Näiden ominaisuuksien yläpuolella on asetukset salamalle, ajastukselle sekä painike Google Lens -toiminnolle. Lisää pika-asetuksia saadaan avattua pyyhkäisemällä kamerasovelluksessa ylöspäin, jolloin voidaan säätää kuvasuhdetta, salamaa, ajastusta sekä aktiivisia kuvia. Päänäkymässä on myös ”zoomausvalitsin”, josta voidaan zoomata kameralla helposti jopa 8-kertaisesti.

Manuaalitilaan päästään valitsemalla kameran lisäominaisuusvalikosta pro-tila. Manuaalitilassa on mahdollista säätää muun muassa valkotasapainoa, tarkennusta, ISO-arvoa (100-3200), suljinnopeutta (1/6000 – 32 s) sekä valotusta. Manuaalitilassa on mahdollista taltioida myös RAW-kuvia perinteisten JPG-kuvien rinnalla.

Kamerasovelluksen parannukset kahdelle näytölle

Motorola on ottanut kamerasovelluksessa huomioon myös puhelimen toisen näytön. Kameraa pystytään käyttämään lähes täysillä ominaisuuksilla myös pikkunäytöllä. Selfiekuvien taltioiminen 48 megapikselin pääkameralla on mahdollista, minkä lisäksi pikkunäyttöä voidaan käyttää myös muissa tilanteissa.

Kamerasovellus tukee muun muassa kuvien esikatselua pikkunäytöllä reaaliaikaisesti. Lisäksi Motorola on kehittänyt ominaisuuden, jossa ulkonäytölle saadaan näkyviin hymiö, jos kamera tunnistaa kasvot. Tällöin kuvattava henkilö osaa hymyillä, ja myös animoitu piirroskuva koittaa saada kohteen ainakin hymyilemään. Muita merkittäviä ominaisuuksia ei Motorola ole keksinyt ulkonäytölle kamerasovelluksessa.

Mielestäni on erittäin virkistävää, että Motorola on ottanut ulkonäytönkin mukaan osaksi kamerakokemusta, ja nyt Motorola Razr 5G:n erikoisominaisuudet ovat ainakin varsin uniikkeja. Osasta ominaisuuksista on jopa todellista hyötyä, mutta esimerkiksi animoitu hymiö on mukava lisä, jonka avulla esimerkiksi lapsen voi saada ainakin hymyilemään.

Käyttöjärjestelmä

Käyttöjärjestelmänä Motorola Razr 5G -puhelimessa toimii edelleen Android 10 -versio, jonka päällä hyrrää Motorolan oma My UX -käyttöliittymä. Testijakson aikana puhelin ei saanut päivityksiä, vaan tuoreimman ohjelmistoversion mukana olleet tietoturvakorjaukset Google oli julkaissut 1. marraskuuta 2020. Tietoturvapäivityksien suhteen Motorola Razr 5G tulee varsin paljon jäljessä jo näin helmikuussa 2021.

Tuorein Android 11 -käyttöjärjestelmä on tulossa Motorola Razr 5G -puhelimelle, mutta valitettavasti tarkkaa aikataulua ei ole vahvistettu. Koska kyseessä on Motorolan kallein puhelin, niin todennäköisesti Android 11 on tulossa lähiviikkojen aikana. Motorola ei ole antanut puhelimelle kuitenkaan mitään tarkempaa päivityslupausta, mutta todennäköisesti puhelin saa ainakin kahden vuoden ajan tietoturvapäivityksiä.

Laitteessa oleva Motorolan kustomoiman My UX -käyttöliittymän yleisilme on hyvin vastaava kuin millainen se Androidissa pitäisikin olla. Motorola on asentanut puhelimeen muutamia omia sovelluksia sekä tuonut mukaan muutamia asetuksia, jotka parantavat käyttökokemusta sekä optimoivat ominaisuuksia kahdelle näytölle. Lisäksi Motorola antaa My UX -käyttöliittymässä normaalia Androidia enemmän kustomointimahdollisuuksia. Valitettavasti Motorola ei ole ottanut käyttöliittymissä ja ominaisuuksissa suuremmin huomioon taittuvaa näyttöä, vaan käyttökokemus on samanlainen kuin normaaleissakin puhelimissa.

Ohjelmiston osalta puhelimeen olisi voinut toivoa joitakin muutoksia, joilla taittuvaa näyttöä voitaisiin hyödyntää monipuolisemmin. Samsung on toteuttanut puhelimiinsa muutamia erinomaisia ominaisuuksia, mutta Motorolan saranamekanismi on selvästi erilaisempi, minkä vuoksi saranaa ei voida käyttää kovin hyvin hyödyksi erilaissa ominaisuuksissa. Motorola on kuitenkin ottanut hyvin huomioon pikkunäytön, jonka käyttöliittymä ja ominaisuudet käytiin jo läpi aikaisemmin.

Vanhoille simpukkapuhelimille ominaisia toimintoja löytyy myös Motorola Razr 5G:stä. Esimerkiksi puheluun voidaan vastata avaamalla näyttö sekä lopettaa lyömällä näyttö kiinni. Nämä ominaisuudet ovat toki täysin ”perustoimintoja”, kun puhutaan simpukkapuhelimista. Monien vuosien jälkeen oli kuitenkin mahtavaa päästä lopettamaan puhelu vain taittamalla puhelin kahtia, ja siinä oli todellakin jotain nostalgiaa.

Puhelimen yksi tärkeimmistä esiannetuista sovelluksista kantaa nimeä Moto. Moto Toiminnot -valikosta löytyy muun muassa mahdollisuus ottaa käyttöön asetus, jonka avulla näyttökuva pystytään taltioimaan pitämällä kolmea sormea puhelimen näytöllä samanaikaisesti. Sovelluksen kautta löytyy asetukset myös Moto-näytölle, joka on muutettu versio Androidista löytyneestä Always-on-display-toiminnosta. Moto-näytöllä on mahdollista saada näkyviin kellonaika, akun varaus, päivämäärä sekä sovellusilmoitukset, kun puhelimen näyttö on sammutettuna.

Yhtenä ominaisuutena on myös tuoreimmistakin Motorolan puhelimista löytynyt Moto Gametime, jonka päällä ollessa saadaan erilaisia työkaluja pikavalinnan taakse pelatessa mobiilipelejä. Moto-sovellukseen on tullut myös uusi mukauttamisominaisuus, jonka kautta on mahdollista säätää puhelimen tyyliä muuttamalla fonttia, korostusvärejä tai kuvakkeiden muotoja. Lisäksi on mahdollista säätää taustakuvaa ja kuvakkeiden asettelua.

Ohjelmiston osalta Motorola Razr 5G tuntui hyvinkin viimeistellyltä, eikä testijakson aikana vastaan tullut huolestuttavia ongelmia. Käyttöliittymä toimi sulavasti peruskäytössä, eikä sovelluksien aukeamisessa ollut viivettä. Toki testijakson aikana oli havaittavissa todennäköisesti ohjelmistopuolella pieni ongelma. Välillä puhelin ei tunnistanut, että näyttö oli avattu jo ja ainoastaan ulkonäyttö oli aktivoituna sisänäytön ollessa kokonaan pimeä. Ongelma ratkesi, kun näyttö avattiin uudestaan tai puhelinta hieman heilautettiin. Tämä ongelma tuli testijakson aikana vastaan muutamia kertoja viikossa.

Yhteenveto

Motorola Razr 5G on erittäin mielenkiintoinen älypuhelin, ja siinä on paljon potentiaalia. Aivan kaikille puhelinta ei ole kuitenkaan suunnattu, minkä lisäksi hintaan verrattuna tekniset ratkaisut ovat varsin hämmästyttäviä. Motorola Razr 5G tuo kuitenkin legendaarisen simpukkapuhelimien kompaktin koon takaisin markkinoille, ja mielestäni idea ei ole pidemmässä käytössä yhtään hullumpi. Oikeastaan testijakson aikana tykkäsin kovasti Motorola Razr 5G:n toteutuksesta.

Puhelimen selviä valttikortteja ovat mielestäni laadukas ulkoinen toteutus sekä kompaktius taitettuna. Lisäksi laitteen ulkopuolella olevan pikkunäyttö on loistava idea ja sen kautta Razr 5G -puhelimen toimintoja voidaan käyttää monipuolisesti. Puhelimessa on myös varsin hyvä 48 megapikselin pääkamera, tuoreimmat 5G-yhteydet sekä puhdas Android-käyttökokemus Motorolan My UX -käyttöliittymän ansiosta. Tykästyin Motorola Razr 5G -puhelimessa myös muutamiin ohjelmistollisiin ominaisuuksiin, joita Motorola oli tehnyt käyttökokemuksen parantamiseksi kahdella näytöllä. Lisäksi puhelin toimitetaan erittäin tyylikkäässä myyntipakkauksessa. Motorola Razr 5G:n selvin vahvuus on mielestäni erilaisuus, ja tätä puhelinta käyttäessä varmasti saa aikaiseksi hämmentyneitä katseitä, sillä vastaavaa puhelinta ei varmasti kovin monelta muulta vastaantulijalta löydy.

Suurimmat heikkoudet Motorola Razr 5G -puhelimessa liittyvät hinnan ja ominaisuuksien huonoon tasapainoon. 1500 euron puhelimelta voisi kuvitella saavansa markkinoiden kehittyneimpiä tekniikoita, mutta puhelimessa oleva Snapdragon 765G -järjestelmäpiiri, yksipuolinen kamerajärjestelmä sekä heikko akunkesto eivät sitä tarjoa. Myös rakenteessa on havaittavissa pieni ongelma, joka liittyy kiiltävien lasipintojen liukkauteen sekä laitteen vaikeaan avattavuuteen. Testijakson aikana usein ongelmana oli puhelimen avaaminen yhdellä kädellä. Motorola Razr 5G:n suuremman näytön avaamiseen kaivataan aina toista kättä.

Motorola Razr 5G on saatavilla ainoastaan yhdessä muistivariantissa, jossa on 8 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Lisäksi myynnissä on laajasti vain yksi väriversio, joka on harmaa Polished Graphite. Hintaa puhelimella on 1499 euroa, joten kyseessä on kallis puhelin. Motorola Razr 5G -puhelinta tarjoavat jälleenmyyjät ja edullisimmat hinnat löytyvät kootusti Hintaseuranta.fi -palvelun kautta.

Motorola Razr 5G

7

SuomiMobiili testasi Motorolan toisen sukupolven taittuvanäyttöisen Motorola Razr 5G -simpukkapuhelimen, joka on yllättävän hyvä.

Hyvää
  • Laadukas rakenne ja tyylikäs ulkoinen toteutus + kompakti taitettuna!
  • Simpukkapuhelinmainen toteutus on erinomainen
  • Pikkunäytön käytettävyys yllättävän miellyttävä
  • 5G-yhteydet ja Dual-SIM (nano-SIM + eSIM)
  • Perushyvä 48 megapikselin pääkamera
  • Varsin puhdas Android-käyttökokemus (My UX)
  • Tyylikäs ja monipuolinen myyntipakkaus
Huonoa
  • Kiiltävät lasipinnat liukkaat ja puhelimen näytön avaaminen hankalaa
  • Taittuvalle näytölle ei ole keksitty uusia ominaisuuksia ohjelmistopuolella
  • Suorituskyky samanlainen kuin monissa alle 400 euron puhelimissa
  • Huono äänentoisto yhdestä kaiuttimesta
  • Akunkesto varsin heikko
  • Hidas 15 watin pikalataus
  • Ei monipuolista kamerajärjestelmää
  • Korkea hinta verrattuna ominaisuuksiin
Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Arvostelut