SonyYleinen

Sony julkistaa odotetut huippukuulokkeet 12. toukokuuta

Sony vihjailee tulevista kuulokkeista.

Sony on ilmoittanut, että yhtiö tulee järjestämään uusien äänituotteiden lanseeraustilaisuuden ensi viikolla 12. toukokuuta. Tilaisuus on vain päivää myöhemmin odotettuja uusia Xperia-sarjan älypuhelimia, joten laitteita ei julkaista samaan aikaan.

Ensi viikolla 12. toukokuuta tilaisuus alkaa kello 19.00 Suomen aikaan ja tietojen mukaan odotettavissa olisivat ainakin uudet huippuluokan Sony WH-1000XM5 -kuulokkeita. Kyseiset sangalliset vastamelukuulokkeet on nähty aikaisemmin tarkoissa vuotokuvissa, joiden perusteella Sony tulee hieman uudistamaan muotoilua sekä parantamaan akunkestoa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Sony WH-1000XM5

Tilaisuudessa saatetaan nähdä myös vuotokuvissa nähnyt täyslangattomat LinkBuds S -nappikuulokkeet. Kyseessä pitäisi olla edullisemman hintapisteen kuulokkeet, joissa olisi aktiivinen taustamelunvaimennus. Molemmista uutuuskuulokkeista on nähty siis jo etukäteen kuvia, joten niiden julkaiseminen samassa tilaisuudessa olisi hyvin loogista.

Sony tulee järjestämään 11. toukokuuta Xperia-tuotteiden lanseeraustilaisuuden. Huhujen mukaan kyseisessä tilaisuudessa nähtäisiin Xperia 1 IV- ja Xperia 10 IV -älypuhelimet, mutta Sony on toistaiseksi itse antanut vain vahvoja viitteitä uudesta Xperia 1 -sarjan huippupuhelimesta. Sonylla on siis kiireinen toukokuu, sillä uusia tuotteita on tulossa useampana päivänä.

Sony LinkBuds S

Lähde: Sony

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Sony