AppleYleinen

Apple saattaa tehdä historiallisen muutoksen – Nähdäänkö ensi kuussa sittenkin iPhone 15 Ultra?

Apple iPhone 14 Pro

Applelta odotetaan neljää uutta älypuhelinta tänä vuonna, jotka ovat huhuissa olleet iPhone 15, iPhone 15 Plus, iPhone 15 Pro sekä iPhone 15 Pro Max. Jos on kuitenkin uskomista tuoreimpia raportteja, niin Apple voi tehdä historiallisen muutoksen malliston kaikista parhaimman puhelimen nimeämiseen.

Syyskuussa 2022 Bloombergin Mark Gurman kertoi potentiaalisesta mahdollisuudesta, jossa iPhone 15 Ultra tulisi korvaamaan iPhone 15 Pro Maxin. Lisäksi samaa puhuttiin useaan kertaan aikaisissa vuodoissa, mutta sittemmin ajatus on haudattu. Odotuksena on ollut, että Apple julkistaisi ensimmäisen ultra-mallin vasta ensi vuonna uutena huippuluokan mallina.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nyt Apple-tiedoistaan tunnettu AppleInsiderin Adrew O’Hara on väittänyt iPhone 15 Ultran todella oleva tulossa tänä vuonna.


Tieto kannattaa ottaa edelleen varauksella vastaan, sillä vahvistusta sille ei ole vielä saatu. Apple saattaa kuitenkin oikeuttaa iPhone 15 Ultra -mallinimen, sillä luvassa pitäisi olla selviä uudistuksia. Applen odotetaan esimerkiksi tuovan puhelimeensa suuremman näytön, paremman akunkeston sekä 6x optisen zoomauksen mahdollistavan periskooppikameran.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos nimeämisessä nähdään uudistus, niin kyseessä on historiallinen muutos. Ensimmäinen Pro Max -puhelin oli iPhone 11 Pro Max, joka esiteltiin syyskuussa 2019. Nimeämisen muuttaminen ennen julkaisua ei ole myöskään yllättävää, sillä  niin on käynyt ennenkin. Esimerkiksi AirPods Max -kuulokkeita odotettiin alun perin nimellä AirPods Studio.

Kauaa vahvistusta huhulle ei tarvitse enää odottaa, sillä syyskuu on jo aivan nurkan takana. Apple julkistanee uutuutensa syyskuun puolivälissä.

Lähde: Macrumors.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Apple