Yleinen

Netflix vahvisti suunnitelmansa pelien lisäämisestä palveluunsa

Netflix on vahvistanut aikaisemmat tiedot siitä, että pelit olisivat tulossa osaksi suosittua sarjojen ja elokuvien suoratoistopalvelua. Asia on vahvistettu sijoittajille suunnatussa kirjeessä. Jo aikaisemmin Netflix ilmoitti palkanneensa Mike Verdun, joka tunnetaan tehtävistään muun muassa Electronic Artsilla ja Oculusilla.

Netflixin mukaan ensimmäisenä tarkoitus on tarjota mobiilipelejä, ja pelit sisällytetään käyttäjien Netflix-tilauksiin. Sijoittajille kerrottiin, etteivät pelit tule tuottamaan palvelun tilaajille lisäkustannuksia ja aluksi on tarkoitus keskittyä ensisijaisesti peleihin mobiililaitteilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi ei ole tiedossa yksityiskohtia siitä, minkä tyyppisiä pelejä on tulossa saatavilla. Lisäksi on vielä epäselvää, miten pelit tullaan integroimaan osaksi Netflixin nykyistä sisältöä. Jo aikaisemmin Netflix on kokeillut siipiään erilaisilla pienimuotoisilla pelitoteutuksilla, sillä palvelussa on nähty interaktiivisia kokemuksia, kuten seikkailupelejä elokuvamuodossa.

Aikaisemmin raportoitiin Netflixin tavoitteena olevan julkaista pelejä palveluunsa vuoden 2022 aikana. Viimeaikaiset lisäykset ja investoinnit kertovat siitä, että Netflix on nyt keskittynyt enemmän peleihin kuin koskaan aikaisemmin.

Lähde: The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Yleinen