XiaomiYleinen

Xiaomi lahjoittaa miljoona euroa tulvien uhrien auttamiseksi Saksassa, Belgiassa ja Alankomaissa

Xiaomi on kertonut lahjoittavansa yhteensä miljoona euroa Saksan Punaiselle Ristille, Alankomaiden kansalliselle katastrofirahasto Giro 777:lle sekä Belgian Punaiselle Ristille, antaakseen tukensa Saksassa, Alankomaissa ja Belgiassa tulvista kärsiville.

Xiaomi on kiinalainen elektroniikkayritys, joka tunnetaan erityisesti laadukkaista älypuhelimistaan, mutta valmistaa kulutuselektroniikkaa myös monessa muussa kategoriassa. Tämän vuoden toisella neljänneksellä Xiaomi nousi maailman toiseksi suurimmaksi älypuhelinvalmistajaksi ohittaen Applen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Olemme järkyttyneitä luonnonkatastrofin laajuudesta. Olemme hyvin lähellä kärsineitä alueita Saksassa, Alankomaissa ja Belgiassa ja teemme osamme auttaaksemme siellä olevia ihmisiä, koska olemme toimineet näissä maissa jo pitkään ja tunnemme olevamme todella yhteydessä paikallisiin ihmisiin. Siksi olemme päättäneet lahjoittaa yhteensä miljoona euroa Saksan Punaiselle Ristille, Alankomaiden kansalliselle katastrofirahastolle Giro 777:lle ja Belgian Punaiselle Ristille Xiaomi-säätiön kautta”, kertoo Xiaomin varatoimitusjohtaja sekä kansainvälisen osaston johtaja William Lu.

Xiaomi on tunnettu jo aikaisemminkin avokätisistä lahjoituksistaan muun muassa Covid 19 -epidemian kohdalla. Xiaomi Group ja Xiaomi-säätiö lahjoittivat vuonna 2020 suuren määrän lääketieteellisiä tarvikkeita tukemaan Hubei-maakuntaa Kiinassa ja yli 30 maassa ja alueella ympäri maailmaa. Osansa lahjoituksista saivat tuolloin Iso-Britannia, Ranska, Saksa, Italia, Espanja, Belgia sekä Luxemburg.

Lähde: Xiaomin tiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Xiaomi