NothingYleinen

Nothing avaa ensimmäisen myymälänsä ennen joulua – sijaitsee Lontoon vilkkaimmassa kulttuurikeskuksessa

Nothing Store

Nothing on lähes kaksi vuotta vanha yritys, jolta on nähty toistaiseksi vain kaksi tuotetta ja kolmas tullaan julkaisemaan pian. Tähän asti yhtiön tuotteita on myyty suurimmaksi osaksi netin välityksellä tai jälleenmyyjien kautta. Nyt Nothing on ilmoittanut avaavansa ensimmäisen kivijalkamyymälän.

Myymälä avataan Lontooseen, eli yrityksen kotikaupunkiin. Myymälän kerrotaan avautuvan ennen joulua 2022, eli viimeistään joulukuun aikana. Nothingin mukaan kyseessä tulee olemaan fyysinen ilmaus kaikesta, mitä yritys edustaa.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nothing Store tulee sijaitsemaan Sohon sydämessä, eli Lontoon vilkkaimmassa kulttuurikeskuksessa. Samassa paikassa on myös maailman innovatiivisimpien design- ja muotobrändien myymälöitä, joiden joukkoon Nothing sopii erinomaisesti.

Myymälässä tullaan tarjoamaan yhtiön nykyisiä tuotteita, kuten Nothing Phone (1) -puhelinta sekä Nothing Ear (1) -kuulokkeita. Lisäksi yritys kertoo myymälästä pystyvän ostamaan Nothing Ear (stick) -kuulokkeet, jotka julkaistaan myöhemmin tänään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Toistaiseksi tarkkaa avajaispäivää ei ole kerrottu, mutta Nothing on suunnitellut erityisen kampanjan. Ensimmäiset 100 kävijää saavat mahdollisuuden ostaa yhden sadasta numeroidusta ja rajoitetun erän Ear (stick) -kuulokkeista. Lisäksi ostajat saavat kaupan päälle ilmaisia merkkituotteita, kuten T-paitoja ja puseroita.

”Ensimmäisen myymälämme avaaminen Isossa-Britanniassa on valtava virstanpylväs Nothingille. Ear (1) ja Phone (1) onnistuneen julkaisun jälkeen on täydellinen aika ravistaa asioita uudelleen ja tarjota yhteisöllemme tila, jossa he voivat olla tekemisissä toistensa ja tuotteidemme kanssa. Supremen kaltaisten ikonisten tuotemerkkien naapurina meillä on ainutlaatuinen asema olla alueen ainoa teknologialiike”, kommentoi Nothingin UK:n johtaja Ryan Latham.

Lähde: Nothingin sähköpostitiedote

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing