MotorolaYleinen

Nyt käynnistyivät Motorolan Android 13 -päivitykset myös Suomessa! Ensimmäisenä jaossa Motorola Edge 30 Prolle

Motorola Edge 30 Pro

Motorola on vihdoin aloittanut Android 13 -päivityksen jakelun ensimmäiselle laitteelleen. Google julkisti Android 13 -päivityksen viime vuoden elokuussa, eli lähes 8 kuukautta myöhemmin myös Motorola on saanut päivitykset aloitettua. Ensimmäisenä päivityksen on saanut yhtiön yksi viime vuoden huippupuhelimista.

Päivitys on ladattavissa Motorola Edge 30 Prolle nyt myös Suomen markkinoilla. Päivityksellä on kokoa 1,6 gigatavun verran ja sen versionumero on T1SH33.35-23-20. Päivityksen mukana toimitetaan Googlen 1. helmikuuta 2023 julkaisemat tietoturvakorjaukset. Päivityksen saatavuuden omalle puhelimelle voi käydä tarkistamassa menemällä: Asetukset > Järjestelmäpäivitykset > Tarkista päivitykset.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Android 13 -käyttöjärjestelmän Motorola tarjoilee lähes puhtaana kokemuksena. Motorola ei ole lähtenyt muokkaamaan radikaalisti Googlen suunnittelemaa käyttöliittymää, vaan mukaan on tuotu joitakin yhtiön omia asetuksia sekä sovelluksia.

Google on lähtenyt viemään eteenpäin Android 12 -versiosta tuttua Material You -muotokieltä. Aikaisemmin käyttöliittymän värit ja korostukset pohjautuivat taustakuvan värimaailmaan. Nyt Google on mahdollistanut myös Material You -muotokielen käyttämisen kolmannen osapuolen sovelluskuvakkeissa, jonka lisäksi mediasoitin muuttaa ulkoasuaan kuunnellun musiikin perusteella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi tärkeistä ominaisuuksista on myös tiettyjen kielien määrittäminen sovelluksille. Android 13 -päivityksen jälkeen sovellukset joutuvat myös erikseen pyytämään käyttäjää sallimaan ilmoituksien lähetys. Aikaisemmin ilmoituksien lähetys oli oletusarvoisesti käytössä.

Google on vienyt myös yksityisyyttä selvästi parempaan suuntaan. Android 13:n jälkeen käyttäjien ei tarvitse antaa sovelluksille lupaa käyttää koko mediakirjastoa vain yhden kohteen jakamista varten. Google kertoo myös leikepöydän historian tyhjentyvän automaattisesti jonkin ajan kuluttua, jos käyttäjä kopioi arkaluontoisia tietoja, kuten sähköpostiosoitteita, puhelinnumeroita tai salasanoja.

Tarkemmat tiedot Android 13 -päivityksestä löytyvät aikaisemmasta artikkelistamme tämän linkin takaa.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Motorola