NokiaVivoYleinen

OnePlussan sukulaisbrändi Vivo valmistautuu vetäytymään Saksan markkinoilta – Nokialle jälleen merkittävä voitto patenttikiistassa

Vivon logo / Kuva: Vivo

Viime vuoden elokuussa kiinalainen Oppo vetäytyi Saksan markkinoilta tytärbrändiensä OnePlussan ja Realmen kanssa. Taustalla oli Nokian ja Oppon välinen patenttikiista, jonka johdosta Oppon laitteiden myynti kiellettiin Saksassa. Nyt Saksan markkinoilta on vetäytymässä myös seuraava älypuhelinvalmistaja, joka on Oppolle hyvin läheistä sukua.

Mannheimin käräjäoikeuden tiedottaja on kertonut Foss Patents -sivustolle, että tuomioistuin on antanut Nokian hyväksi patenttituomion Vivoa vastaan. Vivo on osa kiinalaista BKK Electronics -yritystä, johon kuuluvat myös Oppo, Realme, OnePlus ja iQOO.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tuomio koskee 4G-standardin patentin väärinkäyttöä, sillä Vivo ei ole ollut halukas maksamaan Nokian vaatimia korvauksia. Vastaavasta syystä myös Oppolle annettiin tuomio viime vuonna. Ensisijaisesti tämän kiellon ja sen täytäntöönpanon vuoksi Oppo vetäytyi Saksan markkinoilta, eikä yhtiö ole vielä palannut takaisin. Vastaava kohtalo on nähtävästi myös Vivolla edessä.

Vivolla ei ole ollut koskaan merkittävää markkinaosuutta Saksan markkinoilla, vaikka kyseessä on yksi Kiinan markkinoiden suurimmista valmistajista. Vivo on myös antanut oman lausuntonsa tilanteesta Saksan markkinoilla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Vivo kertoo kunnioittavansa immateriaalioikeuksia, mutta ei ole kuitenkaan päässyt Nokian kanssa sopimukseen. Vivo toteaa uskovansa, ettei Nokia ole täyttänyt velvollisuuttaan tarjota lisenssejä niin sanotuilla FRAND-ehdoilla, jolla viitataan reiluun, kohtuulliseen ja syrjimättömään käytäntöön.

Vivo kertoo olevansa pettynyt oikeuden päätökseen, mutta yhtiö valmistautuu jo nyt vetäytymään Saksasta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

”Olemme pettyneenä lukeneet Mannheimin käräjäoikeuden päätöksen ja olemme valmistautuneet keskeyttämään tarvittaessa kyseisten tuotteiden myynnin ja markkinoinnin Vivo Saksan virallisten kanavien kautta. Valmistaudumme valittamaan päätöksestä ja tarkastelemme muita vaihtoehtoja. Sillä välin jatkamme neuvotteluja Nokian kanssa asian ratkaisemiseksi ”FRAND”-ehtojen mukaisesti”, todetaan Vivon lausunnossa.

Nokia on myös itse kommentoinut päätöstä. Nokia kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen ja kehottaa Vivoa hyväksymään lisenssin oikeudenmukaisin ehdoin.

”Mannheimin käräjäoikeus päätti, että Vivo käyttää Nokian patentoimia teknologioita älypuhelimissaan ja myy niitä laittomasti ilman lupaa. Oikeus katsoi myös Nokian toimineen oikeudenmukaisesti. Pidämme myönteisenä tätä päätöstä, joka vahvistaa jälleen kerran patenttisalkkumme vahvuuden, ja kehotamme Vivoa noudattamaan sitoumuksiaan ja hyväksymään lisenssin oikeudenmukaisin ehdoin”, kerrotaan Nokialta.

Nokia on nostanut oikeustoimia Vivoa ja Oppoa vastaan useissa maissa, mutta toistaiseksi vain Euroopassa on nähty Nokialle myötäisiä päätöksiä. Nokia ei ole vielä voittanut maissa, jotka ovat Vivolle ja Oppolle vieläkin tärkeämpiä. Esimerkiksi Indonesiassa Nokia on hiljattain hävinnyt vastaavan kiistan. Samalla myös Vivo ja Oppo ovat nostaneet oikeustoimia Nokiaa vastaan.

Lähde: Fosspatents, Vivo (saksaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nokia