FacebookYleinen

Nyt tehtiin historiaa: Facebookin päivittäiset käyttäjät vähenivät ensimmäistä kertaa koskaan

Mark Zuckerberg / Kuva: Meta

Facebook ja sen emoyhtiö Meta on ollut viime vuosina pinnalla erilaisten kiistojen ja skandaalien takia, joiden lisäksi erilaiset tietoturvaloukkaukset ovat vaikuttaneet yrityksen imagoon. Facebookin käyttäjät eivät ole kuitenkaan pienestä pelästyneet, sillä joka vuosineljännes Facebookin päivittäiset käyttäjät ovat kasvaneet tai pysyneet samana.

Nyt tilanne on muuttunut, sillä The Vergen raportin mukaan Facebookin käyttäjät ovat vähentyneet ensimmäistä kertaa koskaan. Facebookin emoyhtiö Meta on ilmoittanut keskimääräisten Facebook-käyttäjien laskusta. Viime vuoden lopulla sivustolla kerrotaan olleen 1,929 miljardia päivittäistä käyttäjää, kun vielä edellisellä neljänneksellä lukema oli 1,93 miljardia käyttäjää.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Kyseessä on miljoonana ihmisen lasku, joten kyseessä ei ole mitenkään kovin merkittävä lasku edelleenkään. Lasku kuitenkin voi viitata Facebookin käyttäjien kyllästyneen palveluun tai yrityksen useisiin tietoturvakohuihin.

Facebookin rinnalla muut Metan palvelut kasvoivat tasaisesti. Instagramiin ja WhatsAppiin saatiin 10 miljoonaa päivittäistä käyttäjää lisää. Meta ilmoitti myös odotettua pienemmistä mainostuloista. Metan odotettua heikompi vuoden viimeisen neljänneksen tulos sai yrityksen osakkeen putoamaan 20 prosentilla, joten Metan markkina-arvosta katosi nopeasti 200 miljardia dollaria.

Facebook vaihtoi yrityksen nimeksi viime vuonna Meta, jonka kerrottiin edustavan yrityksen panostuksia myös muilla osa-alueilla kuin vain Facebookissa. Meta on panostanut virtuaaliseen metaversumiin, josta yritys hakee pelastusta. Viime vuonna yrityksen VR-liiketoiminta teki 10,2 miljardin dollarin tappion ja sen liikevaihto oli 2,3 miljardia dollaria.

Lähde: The Verge

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Facebook