NothingYleinen

Nyt vilahti Nothing Phone (2a), katso kuvat!

Nothing tulee julkistamaan uuden Nothing Phone (2a) -puhelimen 5. maaliskuuta, eli noin viikon päästä. MWC-messujen yhteydessä järjestetyssä tilaisuudessa Nothing vilautti uutta puhelinta jo ensimmäistä kertaa livenä.

Mitään mullistavaa ei vilautuksessa ollut, sillä Phone (2a) on nähty aikaisemmin jo useissa vuotokuvissa, jonka lisäksi Nothing on myös itse jakanut kuvia laitteen takaosan muotoilusta. Nothing on uudistamassa merkittävästi laitteen muotoilua verrattuna esimerkiksi alkuperäiseen Nothing Phone (1) -puhelimeen.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Laitteen takaosassa on kaksoiskamera takaosassa, joka on nyt keskitetysti takaosassa. Aikaisemmissa puhelimissa kamerat ovat olleet takaosan vasemmassa yläkulmassa. Takaosassa nähdään myös tuttu läpinäkyvä muotoilu, joten takaosasta paljastuu laitteen kaapeleita sekä muita mielenkiintoisia yksityiskohtia.

Nothing Phone (2a) tulee saamaan myös tutun Glyph-valaistuksen takaosaan, joka on tällä kertaa kamera-alueen ympärillä jaettuna kahteen osaan. Kuvien perusteella Nothing Phone (2a) -puhelimessa ei olisi langatonta latausta, joka on löytynyt yhtiön muista puhelimista aikaisemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Nothing on jo aikaisemmin vahvistanut, että uutuuspuhelimen tehoista vastaa Dimensity 7200 Pro -järjestelmäpiiri, joka on Nothingille kustomoitu versio Dimensity 7200 -versiosta. Nothing on kertonut piirin tuovan 18 prosenttia paremman suorituskyvyn verrattuna Nothing Phone (1) -puhelimessa käytettyyn Snapdragon 778G+ -järjestelmäpiiriin sekä kuluttaa 16 prosenttia vähemmän virtaa.

Dimensity 7200 Pro on valmistettu TSMC:n toisen sukupolven 4 nanometrin prosessilla, jonka kerrotaan olleen yksi suurimmista syistä piirin valintaa. Muut vaihtoehdot, kuten Snapdragon 782G ja Snapdragon 7s Gen 2 eivät olisi olleet samalla tasolla.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Keskihintaisiin puhelimiin suunnatussa Dimensity 7200 Prossa on kahdeksanytiminen CPU, jossa on kaksi 2,8 GHz:n kellotaajuudella toimivaa Arm Cortex-A715-ydintä ja kuusi Arm Cortex-A510-ydintä. Nothing on kehittänyt myös uuden Smart Clean -optimoinnin, joka tehostaa luku- ja kirjoitusnopeuksia. Nothing lupaa ohjelmiston ja laitteiston parempien optimointien myös vähentävän virrankulutusta.

Aikaisempien vuotojen mukaan laitteessa on 6,7 tuuman AMOLED-näyttöpaneeli, jossa on Full HD+ -tarkkuus sekä 120 hertsin virkistystaajuus. Pääkamerana toimii 50 megapikselin ISOCELL S5KG9 -sensori, joka on optisesti vakautettu. Ultralaajakulmakamera on myös 50 megapikselin tasoinen ja perustuu ISOCELL JN1 -sensoriin. Etuosaan on tulossa 32 megapikselin sensori.

Tehoista odotetaan vastaavan MediaTekin kehittämän Dimensity 7200 Pro -järjestelmäpiirin. Toistaiseksi ei ole tietoa siitä, millaisia eroja siinä on verrattuna perinteisempään Dimensity 7200 -piiriin. RAM-muistia olisi 8 tai 12 gigatavua ja sisäistä tallennustilaa olisi 128 tai 256 gigatavua. Käyttöjärjestelmänä on Android 14, jonka päällä hyrrää Nothing OS 2.5.2. Puhelimen mitoiksi kerrotaan 162,2 x 76,5 x 8,7 millimetriä ja painoksi 188 grammaa.

Euroopassa puhelimen hinnan odotetaan olevan noin 349 euroa, jos on uskomista aikaisemmin vuotaneita tietoja.

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Nothing