SamsungYleinen

Odotettu Samsung Galaxy S21 FE ei tule saataville joissakin maissa – julkaisua odotetaan vasta lokakuussa

Samsungin odotetun Galaxy S21 FE -puhelimen ympärillä on ollut erilaisia tietoja viime aikoina, sillä Samsungin kerrotaan kärsivän pahasti globaalista piiripulasta. Nyt puhelimesta on kerrottu jälleen uusia raportteja sekä huhuja, joiden mukaan Samsung ei tule tuomaan puhelinta saataville kaikissa maissa, ja myös julkaisuajankohta on odotettua myöhemmin.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Koreasta kantautuvien tietojen mukaan Samsung tulee julkaisemaan Galaxy S21 FE -puhelimen ainoastaan Yhdysvalloissa sekä Euroopassa. Samsungilla on haasteita puhelimen valmistuksen kanssa, mikä on johtanut myös julkaisusuunnitelmien uudistamiseen. Raportin mukaan Samsung ei ole aikeissa julkaista puhelinta Koreassa tai Japanissa. Samsungin on alun perin kerrottu suunnitelleen Galaxy S21 FE -puhelimen julkaisua elokuun aikana, mutta nähtävästi julkaisua on jouduttu lykkäämään lokakuuhun.

Galaxy S21 FE -puhelinta ei kannata odottaa markkinoille aivan heti, vaan julkaisu tapahtuu myöhemmin. Jos raportti pitää paikkansa, niin puhelin tullaan näkemään myös suurella todennäköisyydellä Suomessa myynnissä.

Galaxy S21 FE -puhelimesta on nähty jo aikaisemmin 3D-mallinnukseen perustuvia kuvavuotoja, jotka osoittavat muotoilun olevan pitkälti samanlainen kuin Samsungin alkuvuoden Galaxy S21 -huippupuhelimissa. Vuodot ovat kertoneet Samsungin tuovan Galaxy S21 FE -puhelimeen 6,41 tuuman AMOLED-näyttöpaneelin, Snapdragon 888 järjestelmäpiirin sekä 4500 milliampeeritunnin akun. Puhelimeen odotetaan vähintään 6 gigatavua RAM-muistia, 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa sekä Android 11 -käyttöjärjestelmää.

Lähde: Fnnnews.com (koreaksi)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung