OnePlusYleinen

OnePlus 10T 5G jälleen huhuissa – tällaisia värivaihtoehtoja odotetaan

Huhut OnePlus 10T:n ympärillä ovat kiihtyneet viime aikoina, ja puhelin onkin paljastunut jo kauttaaltaan eri lähteistä julkisuuteen. Tällä kertaa vuodon kohteena on väitetysti tulevan OnePlus 10T:n ulkoasu, joka on vuodettu julkisuuteen DigitalChatStationin toimesta.

Vuodon mukaan OnePlus 10T olisi tulossa saataville valkoisena, mustana ja mintunvihreänä. Mielenkiintoisena yksityiskohtana vuodossa on se, että puhelimen ulkoasu on hieman erilainen, kuin aikaisemmissa vuodoissa. Puhelimen etuosa on edelleen samanlainen aiempien vuotojen kanssa, mutta puhelimen kameramoduulissa on huomattava muutos. Aiemmin kamera on ollut ikään kuin L kirjaimen muodossa ja takaa on löytynyt kolme isoa kamerasensoria. Uusimmassa vuodossa kameramoduuli muistuttaa Oppon Reno 8 Prota, jossa on kahden isomman kamera sensorin lisäksi yksi pienempi sensori ja LED-valon sen yläpuolella.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Etupuolta katsottaessa OnePlussan 10T:n ja Oppon Reno 8 Pron välillä eroina on etukameran sijainti ja Reno 8 Pron hieman leveämmät reunukset. On hyvinkin mahdollista, että OnePlussasta nyt vuotanut kuva on yksi useammasta kehitetystä prototyypistä, eikä kaikilta osin vastaa julkaistavaa mallia.

OnePlus 10T:n vuotaneet tekniset tiedot

OnePlus 10T on todennäköisesti yhtiön vuoden viimeinen huippupuhelin ja odotuksissa on, että puhelimesta löytyy Qualcommin Snapdragon 8+ Gen 1, joka on päivitetty versio viime vuoden lopulla julkaistusta Snapdragon 8 Gen 1:stä. Snapdragon 8+ Gen 1:sen pitäisi hillitä alkuperäisen piirin korkeita lämpötiloja, josta on aiheutunut jäähdytyksen osalta harmia lähes kaikille Gen 1:stä käyttäneille laitteille.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Näyttö OnePlus 10T:ssä on huhujen mukaan 6.7 tuumainen FHD+ LTPO 2.0 AMOLED näyttö 120 hertsin virkistystaajuuden ja 360 hertsin kosketusherkkyyden kanssa. Näyttö tukee OnePlus 10 Pron tavoin HDR10+, RGB ja P3 värivalikoimaa. Puhelimen rakenteen huhutaan olevan tuttuun tapaan Corningin Gorilla Glassia. Qualcommin Snapdragon 8+ Gen1:sen kaverina puhelimessa on 12 gigatavua RAM-muistia ja 256 gigatavua sisäistä tallennustilaa. Ohjelmiston osalta puhelin toimitetaan Android 12 kanssa, jossa päällä OnePlussan oma OxygenOS-käyttöliittymä.

Puhelimen näytössä on tuttuun tapaan optinen sormenjälkilukija ja akun kapasiteetiksi on huhuttu 4800 milliampeerituntia, joka tukee 150 watin pikalatausta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pääkamerana OnePlus 10T:stä löytyy huhujen mukaan Sonyn 50 megapixelin IMX766-sensori, jonka lisäksi mukana olisi 8 megapikselin ultralaajakulma kamera, sekä 2 megapikselin makrokamera. Etukamera puhelimessa olisi 16 megapikseliä. Puhelimesta löytyy huhujen mukaan uusin Bluetooth 5.3 yhteys.

Lähde: 91mobiles.com 

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus