CESOnePlusYleinen

OnePlus järjestää julkaisutilaisuuden CES-messuilla tammikuun alussa

Kiinalainen OnePlus on tänään vahvistanut järjestävänsä CES 2020 -messuilla tammikuun alussa ”OnePlus Special Event” -tapahtuman. CES on yksi maailman suurimmista tekniikkatapahtumista, joka järjestetään 7-10. tammikuuta, ja OnePlus osallistuu messuille ensimmäistä kertaa.

Valitettavasti OnePlussan tulevasta julkaisusta ei ole vielä mitään varmaa tietoa, muuta kuin kutsukuvan verran. Valitettavasti kuva ei juurikaan mitään pääse julkaisusta kertomaan. Aikaisemmin vuodoissa on jo nähty OnePlus 8 -malliston älypuhelimet, mutta näiden julkaisua ei odoteta vielä, sillä OnePlus julkaisi vasta hiljattain uudet puhelimensa. OnePlussalta on odotettu myöskin uusia täysin langattomia nappikuulokkeita, mutta toistaiseksi OnePlus ei ole itse vahvistanut mitään.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Yksi mahdollinen julkaisu voisi hyvinkin olla edullisempi OnePlus 8 Lite -nimellä tunnettu älypuhelin. Loogisin julkaisuaika voisi edullisemmallekin puhelimelle olla yhdessä huippuluokan OnePlus 8- ja OnePlus 8 Pro -puhelimien kanssa. Todennäköisesti OnePlussan mysteerisestä julkaisutapahtumasta tullaan kuulemaan lisää lähempänä CES-messuja.

Lähde: Twitter (Pete Lau)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:CES