OnePlusYleinen

OnePlus Nord 2 tulossa pian – OnePlus aloitti vihjailut odotetusta uutuuspuhelimesta

OnePlus on aloittanut vihjailemaan uudesta Nord-puhelimesta tänään ensimmäistä kertaa. Yhtiö on julkaissut videon, jossa kerrotaan puhelimen tärkeimmistä ominaisuuksista, mutta valitettavasti tarkkaa aikataulua julkaisulle ei ole vielä vahvistettu.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Tulevan OnePlus Nord 2 -puhelimen kerrotaan olevan tuttuun OnePlussan tyyliin nopea ja sulava, mutta mitään muuta laitteesta ei vielä kerrottu. Todennäköisesti lähipäivien ja viikkojen aikana OnePlus tulee kertomaan uusia yksityiskohtia. OnePlus Nord 2:n julkaisua on odotettu huhuissa heinäkuun loppupuolella. OnePlussan julkaiseman videon voi katsoa alapuolelta.


Jo aikaisemmin OnePlus Nord 2 -puhelimesta on nähty 3D-mallinnokseen pohjautuvia kuvia, jotka ovat samanlaisia kuin OnePlussan julkaisemat ääriviivat tulevasta puhelimesta. Puhelimen vasemmassa reunassa nähdään äänenvoimakkuuspainikkeet ja oikeassa reunassa on virtapainikkeen ohella myös Alert Slider -kytkin. Vuotaneiden kuvien perusteella puhelimen etuosassa olisi etukamerareiällä varusteltu näyttöpaneeli ja takaosassa olisi laatikkomainen kamera-alue, jossa on kolme kamerasensoria.

Vuodot ovat kertoneet OnePlus Nord 2 -puhelimen tarkat tekniset tiedot jo aikaisemmin. Odotetussa puhelimessa on tietojen mukaan 6,43 tuuman Full HD+ -tasoinen näyttöpaneeli, joka perustuu AMOLED-tekniikkaan. Näytössä pitäisi olla myös 90 hertsin virkistystaajuus sekä näytönalainen sormenjälkilukija. OnePlus on aina ollut vahvoilla muistiversioiden kanssa ja nyt OnePlus Nord 2:een odotetaan 8 + 128 gigatavun sekä 12 + 256 gigatavun versioita.

Kuten jo aikaisemmin on kerrottu, OnePlus Nord 2 saanee MediaTekin kehittämän Dimensity 1200 -järjestelmäpiirin. Kyseessä olisi OnePlussan historian ensimmäinen puhelin ilman Qualcommin järjestelmäpiiriä. OnePlus Nord 2 -malliin on vuodon mukaan lupa odottaa myös 4500 milliampeeritunnin akkua sekä 30 tai 65 watin tehoista pikalatausta.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Takaosan kameratoteutuksen pitäisi olla muotoilultaan varsin samanlainen OnePlus 9 Pron kanssa, mutta salama olisi hieman alempana. OnePlus Nord 2:n kamera tulee koostumaan 50 megapikselin tasoisesta Sony IMX766 -kamerasensorista, jonka rinnalla on 8 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 2 megapikselin kolmas kamera. Etuosassa kerrotaan olevan yksi 32 megapikselin tasoinen selfiekamera.

Lähde: Twitter (OnePlus)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus