OnePlusOPPOYleinen

Lähteet: OnePlussan emobrändi Oppo tekemässä huomattavia muutoksia – vetäytyy merkittävistä Euroopan maista, panostaa Suomeen

Oppo

Päivitetty kello 16.10: Lisätty OnePlussan antama lausunto artikkelin loppuun. 

Kiinalainen Oppo on Realmen ja suomalaisten suosiman OnePlussan taustalla, mutta yhtiö ei ole onnistunut Euroopassa viime vuosina odotetulla tavalla. Oppo on vastaamassa tähän tekemällä merkittäviä muutoksia toimintaansa Euroopassa. Kiinalaislähteiden mukaan Oppo vetäytyy muutamista Euroopan maista.

Muun muassa 36kr.com-sivusto kertoo lähteisiinsä viitaten, että Oppo on vetäytymässä Saksan ja Iso-Britannian markkinoilta. Kyseisissä maissa on jäljellä enää pieni määrä työvoimaa perusliiketoiminnan osalta. Vetäytyminen pitäisi olla kokonaan valmis vuoden puolivälissä. Myös OnePlus-tiedoistaan tunnettu Max Jambor on kertonut Oppon vetäytyvän lisäksi Ranskasta ja Alankomaista.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samaan aikaan Oppo tulee jatkamaan toimintaansa Suomessa, Italiassa, Espanjassa ja muissa yhtiölle tärkeissä maissa.

Oppo on antanut asiasta myös oman lausunnon. Oppon mukaan nykyinen puhelinmarkkina ei ole tällä hetkellä laajenemassa, jonka takia avainmarkkinoilla toimintaa sopeutetaan määräajoin. Oppon mukaan yhtiö on edelleen sitoutunut Euroopan markkinoille ja investoi Eurooppaan.

Euroopassa Oppon tilanne ei ole ollut mitenkään helppo, johon on vaikuttanut muun muassa Euroopan nykyinen tilanne. Venäjän sota Ukrainassa ja inflaatio ovat johtaneet kulutusvoiman vähenemiseen Euroopassa. Vuoden 2022 viimeisellä neljänneksellä Oppon älypuhelintoimitukset laskivat 39 prosentilla vuoden takaiseen verrattuna.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Oppolla on ollut myös patenttioikeudenkäyntejä Euroopassa Nokian kanssa. Nokia on haastanut Oppon oikeuteen muun muassa Suomessa, Saksassa, Ruotsissa, Iso-Britanniassa ja Alankomaissa. Sakassa nähtiin viime vuonna Nokian osalta merkittävä voitto, jonka myötä Oppo ei ole voinut myydä puhelimiaan Saksassa.

OnePlus on jakanut asiasta myös virallisen lausunnon. Lausunnossa kerrotaan Oppon ja OnePlussan olevan edelleen sitoutuneen kaikkiin nykyisiin Euroopan markkinoihin.

”OPPO ja OnePlus ovat sitoutuneet kaikkiin nykyisiin Euroopan markkinoihin sekä Iso-Britanniaan. Aloitimme vuoden 2023 useilla menestyksekkäillä tuotelanseerauksilla Euroopassa, ja meiltä on tulossa myös loppuvuonna uusia tuotelanseerauksia Euroopassa. OPPO ja OnePlus tarjoavat siis jatkossakin innovatiivisia tuotteita ja parasta palvelua käyttäjilleen Euroopassa”, kerrotaan OnePlussan antamassa lausunnossa.

Lähde: 36kr.com (kiinaksi)  

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OnePlus