OPPOYleinen

OnePlussan perustaja vahvisti: Oppon ensimmäinen taittuvanäyttöinen Find N -puhelin julkaistaan 15. joulukuuta

Suomessakin tunnetun OnePlussan perustaja sekä sen emobrändin Oppon tuotejohtaja Pete Lau on tänään vahvistanut mielenkiintoisia uutisia. Oppo tulee julkaisemaan ensimmäisen taittuvanäyttöisen älypuhelimensa 15. joulukuuta Oppo Inno Day -tapahtuman toisena päivänä. Samalla uutuuspuhelimesta on julkaistu joitakin kuvia ennen varsinaista julkaisua.

Oppon ensimmäinen taittuvanäyttöinen puhelin on saanut selvästi inspiraatiota Samsungin valmistamista Galaxy Z Fold 3 -puhelimesta. Laitteessa odotetaan olevan ulkopuolella näyttö sekä sisäpuolelta paljastuu suurempi taittuva näyttö. Oppon julkaisemasta kuvasta voidaan päätellä puhelimen takaosassa olevan ainakin kolmoiskamera. Puhelimen nimeksi on vahvistettu jo ennen julkaisua Oppo Find N.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Pete Laun mukaan Oppo on kehittänyt taittuvanäyttöistä puhelintaan jo neljän vuoden ajan. Lopullinen tuote on lippulaivatason taittuvanäyttöinen puhelin, joka on jo kuudennen sukupolven laite yhtiön sisäisessä tuotekehityksessä.

”Yli vuosikymmenen nopean kehityksen jälkeen älypuhelinteollisuus on osunut seinään. Olipa kyse pikalatauksesta, korkeista virkistystaajuuksista, mobiilikuvauksesta useilla polttoväleillä tai 5G-yhteyksistä, älypuhelinten kehitys on saavuttanut rajan, joka vaatii uusia ajattelutapoja ja uusia lähestymistapoja innovoinnin jatkamiseen”, kommentoi Oppon tuotejohtaja ja OnePlussan perustaja Pete Lau.

Lau on myös kertonut ensimmäisen Oppo Find N -puhelimen prototyypin valmistuneen sisäisesti huhtikuussa 2018, mutta vielä silloin puhelinta ei haluttu tuoda markkinoille. Taittuvanäyttöisissä puhelimissa oli vielä tuolloin paljon esteitä, kuten käytettävyys, kestävyys ja käyttökokemus, jotka estivät puhelimien tulemisen suuren yleisön päivittäiseen käyttöön.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Uutuuspuhelimen luvataan olevan kaunis, muotoilultaan yksinkertainen, materiaaleiltaan miellyttävä ja myös koko ja paino ovat sopivat. Oppon mukaan näiden toteuttaminen taittuvanäyttöiseen laitteeseen on ollut vaikeaa, mutta Oppo Find N -puhelimessa on saavutettu kaikki nämä vaatimukset. Oppo kertoo ratkaisseensa myös monien taittuvanäyttöisten puhelimien kipukohdat, joita ovat näytön rypistyminen ja laitteen yleinen kestävyys. Oppo kertoo keksineensä ehkä parhaat saatavilla olevat sarana- ja näyttömallit.

Oppo Find N julkaistaan 15. joulukuuta, jolloin siitä kerrotaan viimeisetkin tiedot.

Lähde: Oppo

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:OPPO