RealmeYleinen

OnePlussan sisarbrändi julkaisee uudet Realme GT 2 -sarjan puhelimet 20. joulukuuta – odotettavissa Snapdragon 8 Gen 1 -puhelin globaaleille markkinoille

OnePlussan sisarbrändi Realme on tänään vahvistanut järjestävänsä 20. joulukuuta Realme GT 2 -sarjan puhelimien julkaisutilaisuuden globaalisti. Puhelimista on huhuiltu jo pidemmän aikaa, mutta enää ensi viikkoa pidempään ei laitteita tarvitse odottaa.

Yksi Realme GT 2 -sarjan odotetuimmista uutuuslaitteista on Realme GT 2 Pro, jota odotetaan julkistettavaksi tilaisuuden aikana. Kyseessä pitäisi olla Snapdragon 8 Gen 1 -järjestelmäpiiriin perustuva puhelin, josta on nähty jo kuvavuotoja. Realme puhuu kutsussaan ”sarjasta”, joten odotettavasti luvassa olisi myös useampia älypuhelimia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Realme GT 2 Pro

Vuotokuvat ovat paljastaneet Realme GT 2 Pro -puhelimen hyvin erottuvan muotoilun, jonka keskiössä on koko laitteen levyinen kamera-alue. Kuvien perusteella puhelin olisi saanut inspiraation Googlen ja Huawein vuonna 2015 julkaisemasta Nexus 6P -puhelimesta. Kamera-alueessa on kolme kamerasensoria sekä LED-salamavalo.

Vuotaneiden tietojen mukaan Realme GT 2 Prossa olisi suuri 6,8 tuuman kokoinen WQHD+ -näyttöpaneeli, joka perustuu OLED-tekniikkaan. Lisäksi näytössä odotetaan olevan korkea 120 hertsin virkistystaajuus. Tehoista odotetaan vastaavan Qualcommin seuraavan sukupolven Snapdragon 8 Gen1 -järjestelmäpiirin. Kameroiden on uskottu olevan 50 megapikselin pääkamera, 50 megapikselin ultralaajakulmakamera sekä 8 megapikselin telekamera.

Raporttien mukaan Realme tulisi tarjoamaan puhelimessa myös 12 gigatavua RAM-muistia sekä 256 gigatavua UFS 3.1 -tallennustilaa. Käyttöjärjestelmänä toimii todennäköisesti Android 12, jonka päällä hyrrää Realme UI 3.0 -käyttöliittymä. Realme on aikaisemmin vihjaillut tulossa olevan myös 125 watin pikalataus.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Jos tiedot pitävät paikkansa, niin ne varmistuvat viimeistään 20. joulukuuta.

Realme GT 2 Pro

Lähde: Twitter (Realme)

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

Kommentoi

Lisää aiheesta:Realme