SamsungYleinen

Samsung julkaisemassa pian kolme älykelloa Googlen WearOS-käyttöjärjestelmällä – tämä kelloista tiedetään jo

Samsung Galaxy Watch 3

Samsungin älykelloissa on viimeisien vuosien aikana nähty vain yhtiön oma TizenOS-käyttöjärjestelmä, mutta tänä vuonna siihen on tulossa muutos. Useiden huhujen mukaan Samsung olisi luopumassa omasta käyttöjärjestelmästään ja siirtymässä hyödyntämään Googlen kehittämää WearOS-käyttöjärjestelmää tulevissa älykelloissaan.

Vaikka Samsung tulee todennäköisesti vaihtamaan käyttöjärjestelmää, niin älykelloihin on silti kehitetty Samsungin tuttu One UI 3 -käyttöliittymä. Suurta eroa käyttöliittymään tai kokemukseen ei pitäisi olla luvassa, mutta toki pohjana toimiva WearOS on selvästi erilaisempi kuin Tizen. Samsungin on huhuttu tuovan älykelloihinsa kuitenkin paljon myös tuttuja ominaisuuksia aikaisemmista älykelloista, sillä mukaan odotetaan SmartThings-ominaisuuksia.

Artikkeli jatkuu mainoksen jälkeen

Samsung tulee tarjoamaan kelloissa myös uusia ominaisuuksia, kuten walkie-talkie-toiminnon, jonka avulla vodiaan lähettää lyhyitä ääniviestejä. Tuoreimmat tiedot kuitenkin kertovat, että Samsung ei tuo uusien kellojen mukana vielä odotettua verensokerin mittausta.

Huhujen mukaan Samsung työstää kolmea uutta älykelloa, joiden koodinimet ovat ”Wise”, ”Fresh” ja ”Lucky”. Wise-koodinimellä tunnetun älykellon tiedetään olevan klassisemman tyylin omaava laite, joka tulee tarjolle 42 mm ja 46 mm kokoversioissa. Fresh ja Lucky tulevat olemaan hieman sporttisempia kelloja ja niiden pitäisi olla tulossa tarjolla 40 mm ja 42 mm versioina.

Joidenkin tietojen mukaan Samsung saattaisi julkaista uusia älykelloja vielä kesäkuun loppuun mentäessä ja laitteiden nimien on odotettu olevan Galaxy Watch 4 sekä Galaxy Watch Active 4. Toki kellojen julkaisu saattaa tapahtua myös vasta myöhemmin kesällä uusien taittuvanäyttöisten Galaxy-puhelimien kanssa, joita odotetaan heinä-elokuussa.

Lähde: Sammobile.com

Eero Salminen
Eero Salminen, SuomiMobiilin perustaja ja päätoimittaja. Yhteydenotot: [email protected]

1 Kommentti

  1. Huono päätös hylätä Tizen, koska siinä kuitenkin akkukesto edes muutaman päivän vrt wear os 1pv. Sovelluksiakin löytynyt kaikki mitä käytännössä tarvitsee esim Philips Hue jne. Sykemittaus tosin ei kovin häävi ole. Seuraava kello kyllä kallistuu ehkä Suunto 9 ja täytyy vaan luopua ladattavista sovelluksista. Onpahan ainaki akkukesto ja urheilutoiminnot kunnossa. Kehittäispä joku hiukan virtapihimmän käyttiksen kelloille.

Kommentoi

Lisää aiheesta:Samsung